Osa 269 - Maalarit

Moikka kaikille!

Nyt kyl on iso ongelma.
Olen tässä pari viikkoa pyöritellyt päässä ajatusta ja tehnyt päätöksen.
Ongelma nyt vain on, etten löydä oikeita sanoja tälle vaikka pari viikkoa oon miettinyt.

Aloitetaan vaikka sanomalla, että oikeastaan ihan hyvä ettei viime sunnuntaina tullut osaa.
Jos oisin tän silloin ilmoittanu, niin kaikki olis ajatellu tän olevan aprillipila.
Ja se olis tehny tästä PALJON vaikeampaa.
Koska mä oon tätä miettiny, itkeny jo etukäteen, mut tää päätös on silti varma ja siitä pidetään kiinni.

Mä olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että
Frankenbergit tulevat loppumaan 15. sukupolveen.

KYLLÄ.
Nyt ollaan sukupolvessa numero 13, eli seuraavan perijän lapsenlapsi on viimeinen Frankenberg.
Mutta ei huolta, mä en lopeta Frankenbergejä tönkösti siihen, että 15. sukupolvi syntyy.
Mä en ole vielä ihan päättänyt miten lopetan, mutta... Niin...
Teidän ei tarvitse vielä pelätä, että Franksut loppuisi ihan lähi kuukausina.

Ja koska Frankenbergit ovat niin lähellä loppua ja mulla on yksi idea juonen suhteen, niin mä aion toteuttaa sen nyt tässä ihan tän 13. sukupolven aikana.
Se on semmonen juonenkäänne minkä oon miettiny jo kauan sitten, mutta unohtanu välillä.
Ja mä ihan tosissani haluan sen tehdä, joten perijä-äänestystä ei ole tulossa.

Mä vain ilmoitan tästä päätöksestä, koska nyt tosiaan pari viikkoa sitä jo pyöritelly päässä.
Mä oon luvannut tehdä 15 sukupolvea ja ne mä kans teen.
Mutta suoraan ja totta puhuen siitä eteenpäin ajatus ei enää oikein innosta.
Franksut on ollut ja on edelleen mulle tosi tärkeä projekti, mutta kaikki vaan päättyy joskus.
Musta on hyvä lopettaa ennenkuin tekeminen alkaa tuntua pakotetulta ja homma ei oo enää kivaa.
Meinaan siis, et ennenkuin tulee semmonen olo, ettei edes siin vaihees kun kuitenkin kirjoittaa tai kuvaa niin tule sitä "tekemisen iloa".

Koska mulla on jo nyt välillä semmonen olo ihan rehellisesti, et aina ei huvittais.
Mut sit kuitenkin kun alan kirjoittaa tai kuvaa, niin jossain vaihees tulee semmonen into kuitenkin vielä.

Mut tosiaan... Vähän nyt pitkä ja ankee alkulöpinä.
Sorry. :<

Kaikesta huolimatta mukavia lukuhetkiä tämän osan parissa. :)

* * *


- - -

Vuosi oli vierähtänyt ja oli jälleen uusi syksy. Kristalli oli ollut tiskaamassa illallisen jäljiltä, mutta pysähtynyt ikkunan äärelle katselemaan ulkona alkavaa syysmyrskyä.
"Taasko siellä alkaa satamaan?" hän voihkaisi ja käänsi kaihtimet kokonaan kiinni. Mitä järkeä oli nähdä ulos, kun siellä oli niin hirveä ilma?

Tummat pilvet olivat kertyneet kaupungin ylle ja jostain vielä toistaiseksi kaukaa kuului vaimeaa jyrinää. 

Santeri oli pyykkihuoneessa ja vahti kuivauskonetta hoputellen sitä siltä varalta, että ukonilma sattuisi tulemaan. Vaikka eihän se kuivauskone tietenkään toiminut yhtään sen nopeammin, hoputti sitä tai ei. Lopulta kuivauskone kuitenkin piippasi ja mies ryntäsi sen äärelle tyhjentämään sitä. 

Kolmoset olivat aloittaneet syksyllä esikoulun, jossa harjoiteltiin ja valmistauduttiin seuraavana vuonna alkavaan koulutaipaleeseen. Syksyn aikana kolmosista Lauri oli oppinut jo lukemaan, mutta vanhemmat uskoivat sen johtuvan Kristallin aliengeeneistä. Lassi oli oppinut myös nopeasti lukemaan ja laskemaan.

Larin kiinnostus maalaamiseen ei ollut lannistunut yhtään, päinvastoin. Poika maalasi päivittäin useita tunteja kerrallaan ja se oli alkanut näkyä maalauksissa. Taulut eivät olleet enää epämääräisiä väriläiskiä vaan niihin alkoi tulla jo selkeitä asetelmia ja maisemia.

Lauralla ei ollut mitään tekemistä. Hän käveli huoneessaan ja katseli lelujaan huokaillen. Lopulta tyttö pysähtyi katsomaan tauluaan, jossa oli yksisarvinen. Kuva ja siinä oleva eläin olivat kauneinta, mitä 6-vuotias tyttö tiesi.

"Osaisinpa minäkin tehdä tuollaisia kauniita kuvia!" hän yhtäkkiä hihkaisi. Laura oikein tärisi innosta. Mitä jos hänkin alkaisi maalailemaan, kuten Lari? Ei se niin vaikeaa voisi olla..?

Tällä välin alakerrassa Kristalli oli saanut tiskit hoidettua ja vetäytynyt hänen ja Santerin huoneeseen harjoittelemaan puhetta. Hän oli edennyt töissä hyvin ja oli nykyisin Tasa-arvopuolueen puheenjohtaja.

Ukonilma ei osunutkaan kohdalle, joten Santeri uskalsi avata television. Mies istui yhä lukemassa istuvan Laurin vierelle ja totesi tyytyväisenä:
"Eikös olekin mukavaa, kun voi vain olla?"
Lauri oli keskittynyt kirjaansa, eikä tajunnut vastata isälleen.

Onneksi olohuoneeseen asteli kuitenkin Lassi, joka istui isänsä toiselle puolelle ja alkoi katsoa kiinnostuneena tämän kanssa televisiota.
"Katso nyt tuota! Eikö olekin nerokas tiedemies? Melkoinen robottiarmeija! Ajattele nyt, jos oikeastikin olisi tuollaisia", Santeri selosti innoissaan televisiossa meneillään olevasta scifi-ohjelmasta.

"Ei tuollaisia voi oikeasti vielä edes rakentaa. Meidän teknologiamme laahaa vielä pahasti jäljessä", 7-vuotias Lassi lausui kuin asiantuntija ja selosti vielä tarkemmin miksi oli sitä mieltä. Hänen isänsä katsoi poikaa hölmistyneenä ja hölmistyi vielä enemmän, kun Lassi lopulta suhahti:
"Mutta ei höpötetä enempää... Haluan nähdä mitä muita virheitä tässä ohjelmassa on..."
"Mutta Lassi... Tämä on vain ohjelma, eikä sen ole tarkoituskaan olla realistinen", Santeri sanoi, mutta Lassi suhahti uudestaan:
"Shh!"

~ ~ ~

Lopulta saapui ilta, kun taivas täyttyi pilvistä ja ensilumi satoi kaupungin ylle. Syksy oli vaihtunut talveksi.

Juuri tuona samaisena iltana Laura lopulta uskaltautui Larin huoneeseen kysymään asiaa, joka oli painanut hänen mieltään nyt jonkin aikaa.
"Lari... Voinko tulla sisään? Minulla olisi kysyttävää", tyttö sanoi huoneen ovelta, mutta ei saanut heti maalaamiseen täysin keskittyneeltä veljeltään vastausta.

Laura ei toistanut kysymystään, vaan veti oven kiinni perässään ja sanoi:
"Minäkin haluaisin maalailla."
Lari pysähtyi hetkeksi. Sitten hän laski kädessään olleet maalaustarvikkeet ja kääntyi katsomaan siskoaan.

"Mistä alkaen sinua on maalaaminen kiinnostanut?" oli pojan ensimmäinen kysymys. Laura mietti hetken.
"En oikeastaan tiedä... Mutta se näyttää kivalta", hänen siskonsa vastasi:
"Ajattelin kysyä äidiltä ja isiltä, että he ostaisivat minullekin maalaustelineen."

"Ahaa... Miksi sinä siitä minulle ilmoitat?" Lari kysyi.
"No kun... Maalaaminen on sinun juttusi... Ei kai haittaa, jos minäkin alan maalata?" Laura selitti ja jatkoi:
"Ja ajattelin, että... Että jos sinä antaisit minun kokeilla maalaamista ensin sinun tarvikkeillasi? Haluan kokeilla, että miten se sujuu ja onko se oikeasti niin kiinnostavaa... Tai siis..."

"Ensinnäkin... Minä en voi kieltää toisia simejä maalaamasta, koska se on "minun juttuni", joten sinä saat tehdä ihan mitä haluat ja jos haluat maalata, niin maalaa", Lari vastasi. Sitten hän kääntyi ja nosti maalaustelineeltä juuri valmiiksi saamansa taulun pois ja laittoi tilalle pienen tyhjän kankaan sanoen:
"Voit maalata tähän."
"Voi jumpe! Kiitos Lari!" Laura innostui.

Lari antoi siskolleen paletin toiseen käteen ja pensselin toiseen. Hän antoi siskolleen vinkkejä ja katseli hymyillen, kun Laura oikeasti kuunteli hänen neuvojaan ja kokeili niitä sitä mukaan, kun Lari niistä puhui.

Laura oli turhaan pelännyt, että Lari olisi jotenkin vihainen siitä, että hän veisi veljeltään tämän harrastuksen. Poika vaikutti päinvastoin innostuneelta siitä, että saisi vihdoin jonkun jonka kanssa jakaa ajatuksia ja näkemyksiä.
"Tämä on tosi kivaa!" Laura ilmoitti hetken maalailun jälkeen.

Niinpä tyttö ilmoitti vanhemmille haluavansa oman maalaustelineen ja sellaisen hän sai. Laura alkoi veljensä tavoin viihtyä maalailun parissa.

Mutta esikoulua käyvillä kolmosilla oli myös tehtäviä, jotka eivät olleet niin hauskoja.

Ensimmäiset läksyt työllistivät heitä. Larilla ja Lauralla läksyt eivät sujuneet aina niin hyvin.

Laurin suurin murhe oli, että tehtävät olivat toisinaan jopa liian helppoja. Hän olisi halunnut tehdä jo oikeita koulujuttuja, kuten Lassi. Oli hankalaa olla älyllisesti omia ikätovereita edellä.

Lassi oli omassa huoneessaan keskeyttänyt läksyjen tekemisen ja katseli taulua huoneensa seinällä. Lari oli maalannut sen hänelle, koska tiesi Lassin tykkäävän avaruusjutuista. Lassi hymähti taululle ja kääntyi katsomaan pöydällään olevaa läksyvihkoa ja jatkoi tehtävien tekoa huokaisten.

* * *

Hieman tavallista lyhyempi osa, jossa ei oikeastaan tapahtunut mitään... Anteeksi. D:
Mut tää osa oli tavallaan "viimeinen" tämän aikakauden osa.

Seuraavassa osassa ollaan tosiaan menty vähän reippaammin eteenpäin.
Siinä eletään kesäloman viimeisiä päiviä ja Lassi on syksyllä aloittamassa 6. luokan ja kolmoset 5. luokan.
Teini-ikä on siis aivan nurkan takana jo. :)

Mikä on ihan hyvä, koska voi olla, että innostun taas enemmän työstämään tätä.
Ehkä oon pitkittäny turhan paljon tätä lapsiarkea... No, meni jo. :D

Kysymys: Kenestä tekisit perijän, jos voisit?
(Mullahan on siis perijä jo valittuna, mut oon vaan kiinnostunu kenet te valitsisitte..)

Heippa ensi kertaan! :)