Osa 250 - Hämmentäviä tunteita

Hyvää iltaa. :D
Osan kirjoittamisessa oli vähän ongelmia tällä viikolla, kun en oo työpäivien jälkeen oikeastaan muuta jaksanut kuin olla.
Alkuperäinen suunnitelma oli kirjoittaa tää osa loppuun lauantai-iltana sitten kun tuun kotiin, mutta ei oikein hautajaisten jälkeen ollutkaan sitten sellainen fiilis, että jaksaisi kirjoittaa.
Mutta pääasia nyt kuitenkin on, että osa valmistui edes tänään, että sen saa julkaistua. Eikö vain? :)

Mukavia lukuhetkiä! :)

* * *


- - -

Kristalli heräsi seuraavaan aamuun ja tunsi jyskyttävää kipua päässään. Hän ei ollut ikinä tuntenut vastaavaa päänsärkyä ja arvasi sen johtuvan edellisen illan drinkeistä. Edellinen yö palautui mieleen sumeina muistikuvina. Kristalli sulki silmänsä uudestaan ja halusi hautautua ikuisiksi ajoiksi peiton alle piiloon.

Nuori nainen kuitenkin nousi istumaan, sillä hänelle tuli hirveän huono olo ja hän pelkäsi oksentavansa. Kristalli istui hetken paikoillaan ja yritti koota itseään. Seinän takaa olohuoneesta kuului vaimeana keskustelunääniä, mutta nainen ei erottanut sanoja, vaikka kuinka yritti pinnistellä.

"...Ja minä siis pidin häntä paikoillani, koska hän oli ihan sekaisin ja en halunnut hänen tekevän mitään mitä hän katuisi seuraavana aamuna. Yritin selittää sitä hänelle, kun sinä tulit riehumaan", Santeri kertasi edellisen yön tapahtumia vanhemmilleen.

"Olen pahoillani. Mutta se tilanne näytti siltä, että sinä... No, ei sillä väliä. Olen vain iloinen, että se oli väärinkäsitys", Samuli vastasi ja hymyili pojalleen. Santerikin hymyili varovasti.
"Minä en ikinä tekisi sitä Kristallille", hän sanoi ja lisäsi nopeasti:
"Tai ylipäätään kenellekään."

"Et tietenkään", Kaija sanoi lempeästi hymyillen ja kysyi sitten:
"Miten paljon Kristalli oikein joi eilen?"
"Vain kaksi drinkkiä! En ymmärrä miten hän meni niistä niin sekaisin!" Santeri vastasi hämmentyneenä. Kaija ja Samuli vilkaisivat toisiaan.
"Omituista tosiaan", hekin totesivat.

Kristalli astui varovasti huoneeseen ja mietti mitä sanoisi.
"Huomenta, unikeko", Samuli tervehti huomattuaan naisen ensimmäisenä ja muutkin kääntyivät katsomaan tätä.
"Hu-huomenta", Kristalli sopersi nolona:
"Minä... Minä olen tosi pahoillani viime yöstä."

"Minun on ehkä parempi muuttaa pois", hän sanoi hiljaa katse tiukasti lattiassa. Kaija henkäisi järkyttyneenä ja nousi seisomaan sanoessaan:
"Ei!"

Samuli nousi vaimonsa vierelle.
"Sinä et ole tehnyt mitään väärää", mies sanoi:
"Sitä paitsi, kaikille sattuu vahinkoja."
"Mutta... Minä...", Kristalli miltein kuiskasi.

"Hei, ei muttia", Santerikin totesi ja nosti kätensä hieman kiusaantuneena takaraivolleen sanoessaan:
"En minä traumoja saanut... Olen minä ennenkin nähnyt... Tai siis..."

Kaija astui lähemmäs ja laski kätensä Kristallin olkapäille.
"Sinä et ollut oma itsesi eilen. Sitä paitsi, emme me noin vähästä säikähdä", hän sanoi nuorelle kannustavasti hymyillen.
"Niin kai...", Kristalli huokaisi.

"Ja nyt ainakin tiedämme, ettei sinun kannata juoda alkoholia", Santeri sanoi:
"En ole ikinä nähnyt ketään, joka olisi mennyt siihen kuntoon vain kahdesta drinkistä."
Kaija vilkaisi poikaansa vihaisena ja kääntyi sitten katsomaan taas Kristalliin:
"Eilinen liittyy varmaan jotenkin siihen, että olet puoliksi alien."
Kristallin ilme kirkastui hieman.
"Niin..!" hän sanoi ja vaipui ajatuksiinsa:
"Isä olisi tästä varmasti innoissaan... Hän tekisi kokeita ja tutkisi asiaa... Ehkä jopa pyytäisi Obgua kokeiluun? Voi kunpa he olisivat täällä..!"

Kristalli ja tilanne rauhoittuivat ja perhe jatkoi päiväänsä normaalisti. Santeri yritti koko päivän saada yhteyttä Artoon ja lopulta iltapäivällä miestä onnisti.
"Menen tapaamaan Artoa puistoon", hän ilmoitti vanhemmilleen, jotka istuivat olohuoneessa katselemassa televisiota.
"Selvä. Muista tulla illalliselle", Kaija vastasi pojalleen.

"Joo joo! Moikka!" Santeri huudahti ovelta ja käveli reippaasti kohti puistoa.

Hän oli paikalla ennen Artoa ja ehti odottaa tätä tovin. Lopulta hänen ystävänsä saapui paikalle.

Arto vaikutti varautuneelta ja vihaiselta, joten Santeri avasi suunsa välittömästi:
"Olen todella pahoillani eilisestä! En tiedä mikä minuun meni. En olisi saanut lyödä sinua."
"Hm... Hyvä on. Saat anteeksi", hänen ystävänsä vastasi mietittyään hetken.

He istuivat alas ja Santeri kertoi ystävälleen miten tapahtumat olivat edenneet sen jälkeen, kun he olivat Kristallin kanssa poistuneet yökerhosta.
"Ja sinä torjuit hänet?!" Arto henkäisi yllättyneenä:
"Sinulla oli hyvä tilaisuus saada..."
"Lopeta! Hän ei ollut oma itsensä. Olisi ollut väärin tehdä se", Santeri keskeytti Arton.

"Niin kai...", hänen ystävänsäkin myönsi. He olivat hetken hiljaa, kunnes Arto kysyi:
"Oletko ihastunut häneen?"
"Mitä..? En!" Santeri vastasi. Hänen ystävänsä ei ollut vakuuttunut:
"Sinä reagoit todella voimakkaasti ja suojelevasti, kun minä puhuin hänen iskemisestään."

Santeri ei vastannut heti. Hän nojasi eteenpäin ja mietti.
"Tämä on ihan hullua. En voinut aluksi sietää häntä", mies lopulta sanoi:
"Hän ärsyttää minua edelleenkin... Mutta nyt kun mainitsit... Ehkä minä kuitenkin olen hieman ihastunut. Sydämeni tuntuu villiintyvän joka kerta, kun katseemme kohtaavat. Ja hänen omituinen ulkonäkönsä on alkanut kiehtomaan minua."
"Tuo ei kuulosta siltä, että olisit vain "hieman ihastunut". Minusta tuo kuulostaa siltä, että olet rakastumassa häneen", Arto sanoi vakavana. Sen jälkeen kumpikaan ei sanonut enää sanaakaan.

Lopulta he nousivat, kun Santeri muisti äidin odottavan häntä kotiin illalliselle.
"Anteeksi vielä kerran... Ja kiitos viisaista sanoista", hän kiitti ystäväänsä, joka hymyili:
"Eipä mitään. Pärjäile."

He vaihtoivat miehekkään pikahalauksen ja erkanivat eri suuntiin.

Santeri palasi kotiin ja näki ensimmäiseksi isänsä sohvalla katsomassa televisiota.
"Ruoka ei taida olla vielä valmista?" hän kysyi vanhukselta, joka vilkaisi pikaisesti poikansa suuntaan ja kääntyi sitten takaisin televisioon päin.
"Et myöhästynyt", Samuli vastasi ja hänen poikansa huokaisi helpotuksesta.

Santeri suuntasi keittiöön, jossa oli selvästi meneillään Kaijan kokkikoulu. Kaija itse hämmensi jotain lieden äärellä ja neuvoi vihanneksia pilkkovaa Kristallia.

Santeri ei voinut itselleen mitään. Hän pysähtyi tuijottamaan Kristallin selkää ja tarkkaili tämän työnskentelyä. Miehen suu kaartui hymyyn ja sisällä tuntui läikähtävän jotain lämmintä. Hänellä todella taisi olla tunteita tuota kummallista naista kohtaan!

"Hyvä, kun tulit kotiin", Kaija yhtäkkiä sanoi huomattuaan poikansa:
"Pelkäsin jo hetken, että menet ystäviesi kanssa taas baariin istumaan."
"Äiti! Minä olen tehnyt niin vain ker... Kaks... No, muutaman kerran!" Santeri puuskahti äidilleen ja palasi olohuoneen puolelle odottamaan illallisen valmistumista.

Kun illallinen oli valmis, he ottivat kaikki annokset ja istuivat pöydän ääreen syömään vaitonaisina. Samuli ja Kaija vaihtoivat välillä pari sanaa, mutta Kristalli ja Santeri pysyivät hiljaa. Vasta syötyään lautasensa tyhjäksi Kristalli avasi suunsa:
"Kiitos ruoasta. Minä menen nyt suihkuun."

Kristalli kävi suihkussa ja vaihtoi sen jälkeen yövaatteet päälleen. Hän  toivotti Samulille ja Kaijalle hyvät yöt ja suuntasi hänen ja Santerin huoneeseen, jossa Santerikin oli valmistautumassa nukkumaan.

Mies istuikin sängyllään ja näytti miettivän jotain. Kristalli pysähtyi tuijottamaan Santeria ja kysyi:
"Onko kaikki hyvin?"
Santeri nosti katseensa, mutta ei kuullut naista. Hän oli syvällä ajatuksissaan:

Santeri nousisi sängyltä ja kävelisi varmoin askelein naisen luo. Hän laskisi kätensä Kristallin olkapäille ja vetäisi tämän lähemmäs itseään.

Niin lähelle, että heidän huulensa kohtaisivat. Suudelma olisi aluksi arka, kuin he tutustuisivat toisiinsa uudelleen.

Mutta pian suudelma muuttuisi vaativaksi, intohimoiseksi. Santeri ohjaisi Kristallin lempeästi, mutta päättäväisesti sängylle ja ujuttaisi samalla kätensä naisen pienten yöhousujen sisään...

"Santeri..? Kuuletko sinä?" Kristallin ääni havahdutti miehen haaveistaan:
"Olet ihan outo."

Santeri huokaisi ja pakotti hymyn kasvoilleen.
"Olen kunnossa. Huolehdi vain omista asioistasi", hän vastasi tahattoman ilkeästi. Kristalli pyöräytti silmiään.

Santeri kääntyi pöyhimään tyynyään tietäen, että nainen tutki häntä edelleen katseellaan. Ajatus siitä, että Kristalli tuijotti häntä sai punan nousemaan miehen kasvoille. Häntä ihan kuumotti!

Santeri veti peiton nopeasti päälleen ja piiloutui jälleen sen alle. Kristalli katsoi miestä edelleen kulmiensa alta, kunnes lopulta kääntyi avaamaan makuupussiaan kääreestä. Santeri vilkaisi peittonsa alta ja hänen sydämensä tuntui pakahtuvan, kun hän näki naisen kumartuneena, kuin esitellen takapuoltaan.
"Rauhoitu, Santeri! Rauhoitu!" hän ajatteli ja vetäytyi takaisin peiton alle.

* * *

EXTRA:

Ylimääräiseksi jäänyt suloinen kuva. :3

* * *

Santeri tosiaan voitti tuon miesäänestyksen ja hänestä on tulossa Kristallin puoliso.
Sopivasti tarinassa mies alkaa ymmärtämään paremmin tunteitaan.
Kauankohan menee, että Kristalli vastaa tunteisiin?

Kysymys: Oletko iloinen/tyytyväinen, että Santeri voitti äänestyksen?

Mulla ei nyt ollut tällä kertaa hirveästi löpistävää alkuun tai loppuun.
Tuntuupa hassulta. :D

Heippa taas ensi kertaan!