Osa 254 - Menneisyyden haamut

Moikka kaikille!
Viime viikonloppuna tosiaan sain flunssan ja en sen takia jaksanut istua koneella.
Ja koska en ollut koneella, en tietenkään saanut osaa kirjoitettua.
Nyt olo on kuitenkin parempi (vaikka en nyt täysin terve vielä olekaan... Sitkeä flunssa..)

Eipä tässä kai nyt sen kummempia.
Mukavia lukuhetkiä! :)

PS. Etukäteen pieni varoitus ja pahoittelu loppukohtauksesta xD

* * *


- - -

"Hei, mitäs tuosta sanot? Bridgeportin sanomat etsivät uusia journalisteja!" Kristalli sanoi poikaystävälleen ja osoitti tarkoittamaansa työilmoitusta. Santeri tuhahti hieman turhautuneena:
"En varmasti saa tuota työtä. Minulla ei ole lainkaan koulutusta."
"Okei... Entä tuo ilmoitus?" nainen kysyi ja osoitti nyt vuorostaan ilmoitusta, jossa haettiin kaupungin ala-asteelle koulunkäyntiavustajaa.
"Njäääh...", mies sanoi ja rullasi sivulla alaspäin.

He tutkivat aikansa vapaita työpaikkoja, tuloksetta. Joko tarjolla olevat työt eivät kiinnostaneet miestä tai sitten hänellä ei ollut tarvittavaa koulutusta. Kristalli vetäytyi poikaystävänsä viereltä hieman päätään pyöritellen.

Santeri selasi sivua hetken itsekseen ja tuhahteli välillä. Lopulta hän sanoi:
"Nyt taisi löytyä... Armeija värvää terveitä hyväkuntoisia simejä palvelukseensa. Alustava koulutus ei ole tarpeellinen, sillä työssä edetään pääasiassa työsuoritusten perusteella. Palkkakin on yllättävän hyvä."
"Sinä töissä armeijassa käskytettävänä?" sohvalla istuva Kristalli kysyi hieman huvittuneena, johon Santeri vastasi hieman loukkaantuneena:
"Ei siinä ole mitään ongelmaa! Ja kunhan ylenen, niin silloin MINÄ jaan käskyjä!"
"Haha, selvä!" nainen naurahti:
"Kunhan nyt ensin pääset sinne."

Santeri sammutti tietokoneen ja nousi pöydän ääreltä päättäväisenä.
"Minä menen sinne nyt heti ja ilmoittaudun palvelukseen!" hän sanoi ja marssi tärkeän oloisena ulko-ovea kohti.

"Okei... Onnea matkaan!" Kristalli vastasi hänelle kääntämättä katsettaan kirjasta, jota parhaillaan luki.

Mies oli poissa muutaman tunnin. Lopulta hän astui rappukäytävästä heidän asuntoonsa vähin äänin.
"Olen keittiössä!" Kristalli ilmoitti kuullessaan etuoven käyvän:
"Miten meni?!"

Nainen oli parhaillaan laittamassa heille illallista. Kaija oli opettanut hänelle reseptejä ja neuvonut kaikki parhaat niksit, joilla ruoasta tulee taatusti hyvää. Niinpä nopeasti oppivasta Kristallista oli tullut varsin hyvä kokki. Parempi kuin isästään ainakin.

"Santeri?" hän huudahti poikaystävälleen, joka viivytteli eteisessä:
"Etkö saanut sitä paikkaa?"

Mies ilmestyikin lopulta keittiön ovelle ja huokaisi:
"Ei... Kyllä minä sain sen paikan."
"Mutta sehän on hieno uutinen!" Kristalli sanoi ja maistoi kattilassa kiehuvaa kasvis-bolognesea.
"Onhan se", Santeri vastasi hieman ilottomasti ja pakotti hymyn kasvoilleen.

Ruoan valmistuttua he istuivat pöydän ääreen syömään spaghettia ja kasvis-bolognesea. Kumpikaan ei sanonut mitään.

"Voisitko nyt jo lopulta kertoa, että mikä ongelma sinulla on sen työn kanssa?" Kristalli lopulta kysyi suoraan. Santeri huokaisi.
"Minun... Minun pitää leikata minun hiukseni", mies sanoi hiljaa:
"Mutta kun minä pidän minun hiuksistani!"

"Ai miksi ne pitää leikata?" Kristalli kysyi hämmentyneenä. Santeri kohautti olkapäitään.
"Kaikilla armeijassa on lyhyt sänki. Se on joku sääntö siellä", hän sanoi hieman haikeana. Nainen nyökkäsi ja hymyili pahoittelevasti.

"Kiitos ruoasta. Se oli tosi hyvää", Santeri vaihtoi puheenaihetta syötyään lautasensa tyhjäksi.
"Kiva kuulla. Äitisi oli tosi ihana, kun viitsi opettaa minua", Kristalli vastasi lopetellen samalla itsekin annostaan. Mies haukoitteli:
"Eiköhän mennä sitten nukkumaan?"

He vaihtoivat yövaatteet päälleen ja kömpivät sänkyyn makoilemaan.
"Tiedäthän... Jos olisit malttanut käydä yliopiston loppuun, niin työnhaku olisi ollut huomattavasti helpompaa", Kristalli totesi ja Santeri muuttui heti jotenkin vaisuksi.
"Ei se ollut maltista kiinni", hän sanoi hiljaa ja hänen tyttöystävänsä kysyi:
"Mistä sitten? Etkö sanonut vanhemmillesi, ettei sinulla riittänyt enää motivaatio?"

Santeri nousi istumaan ja käpertyi kasaan. Nainen katsoi miehen selkää huolestuneena, kun tämä tunnusti ääni väristen:
"Valehtelin vältelläkseni lisäkysymyksiä. Tiedän... Aika pelkurimaista."
"Mitä siellä yliopistossa sitten oikeasti tapahtui? Jos... Jos vain haluat kertoa", Kristalli kysyi noustessaan hieman parempaan asentoon. 
"Tämä oikeastaan liittyy siihen, miksi silloin syntymäpäivänäsi työnsin sinut pois", Hänen poikaystävänsä huokaisi ja aloitti:
"Yliopisto tarkoitti minulle itsenäistymistä. Ja tietysti bilettämistä ilman, että tarvitsisi seuraavana aamuna krapulassa selittää vanhemmille missä olen ollut ja milloin otan elämästäni vastuuta... Tietenkin bileiden ohella yritin parhaani mukaan opiskella, mutta opinnot tuntuivat välillä jäävän vähän taka-alalle. Etenkin opintojen alussa, kun en ollut vielä oppinut rytmittämään bilettämistä ja opiskelua oikein." 

Kristalli pudisti hieman päätään, mutta ei sanonut mitään.
"Tiedän mitä ajattelet... Sinun mielestäsi minun olisi pitänyt keskittyä enemmän opiskeluun", Santeri jatkoi ja huokaisi:
"Arvosanani olivat ihan hyviä jatkuvasta juhlimisesta huolimatta."
"En minä tuomitse sinua", nainen sanoi ja odotti poikaystävänsä jatkavan kertomusta. Hetken hiljaisuuden jälkeen Santeri lopulta jatkoi tarinaansa:
"Sitten meillä oli bileet kolmannen vuoden aloituksen kunniaksi. Juhlimme tavallista rajummin ja minä olin todella, todella, TODELLA humalassa. Siellä oli sitten eräs tyttö kurssiltani ja olin tosi ihastunut häneen. Hän oli myös humalassa ja jotenkin me sitten päädyimme sänkyyn. Seuraavana aamuna heräsimme krapulassa ja tämä tyttö katui ihan hirveästi tapahtunutta. Häntä ei näkynyt pariin päivään yhteisillä kursseillamme ja ajattelin hänen todella katuvan tapahtunutta... Sitten poliisit tulivat kesken luennon ja hakivat minut kuulusteluun."

"MITÄ?!" Kristalli huudahti ja ponkaisi pystyyn. Hän katsoi poikaystäväänsä huolestunut ilme kasvoillaan, kun tämä kertoi ääni yhä väristen:
"Joo... Se tyttö oli antanut ystäviensä ymmärtää, että olin raiskannut hänet ja nämä ystävät olivat sitten ottaneet yhteyttä poliisiin."
"Mutta... Tuo on ihan naurettavaa! Kai poliisit uskoivat, että olet syytön?" nainen kysyi ja kiersi kätensä miehen ympärille.
"Kyllä lopulta, kun se tyttö tuli kertomaan totuuden. Mutta kampuksella kiersi huhu, että hänet oli pakotettu siihen ja niinpä kaikki alkoivat karttamaan minua. Minua ei kutsuttu enää mihinkään, kukaan ei halunnut puhua minulle vapaaehtoisesti ja minua jopa uhkailtiin", Santeri kertoi ja huokaisi:
"Lopulta en enää kestänyt sitä. Olin vankina omassa asuntolassani, sillä en uskaltanut kulkea kampuksella. Niinpä ilmoitin keskeyttäväni opinnot ja lähdin."
"Olen hirveän pahoillani, että moitin sinua", Kristalli sanoi ja puristi miestä rintaansa vasten kuiskaten tämän korvaan:
"Rakastan sinua ihan hirveästi. Muista se. Mikään ei muuta sitä ikinä."
Hetken he istuivat sillä tavalla, eikä kumpikaan sanonut sanaakaan. Lopulta Santeri kääntyi katsomaan Kristallia, suukotti tätä ja sanoi:
"Kiitos kun kuuntelit. Ja minäkin rakastan sinua."

Sen jälkeen he käpertyivät peiton alle ja nukahtivat välittömästi. Santeri nukkui ensimmäistä kertaa vuosiin murehtimatta yliopiston tapahtumia. Hänelle oli todellakin tehnyt hyvää puhua asiasta Kristallin kanssa!

- - -

"Tule jo esiin! Ei se nyt niin paha voi olla!" Kristalli maanitteli. Pari päivää oli kulunut ja Santerin oli tullut lopulta aika ajella hiuksensa seuraavana päivänä alkavaa työtään varten. Nyt mies oli häpeissään lukittautunut vessaan ennenkuin nainen oli ehtinyt edes nähdä tätä.

Hetken päästä vessan ovi aukesi ja Santeri astui ulos pää painuksissa.
"Näytän ihan omituiselta... Ihan... Ihan friikiltä", hän sanoi hiljaa. Kristalli alkoi tahattomasti nauramaan.

"Hei, minunhan se friikki piti olla meistä kahdesta!" nainen sanoi nauraen:
"Nosta päätäsi, että näen paremmin."
Santeri teki, kuten hänen tyttöystävänsä pyysi ja nosti hieman katsettaan.

"Näytät todella miehekkäältä", Kristalli sanoi lempeästi hymyillen:
"Et yhtään friikiltä."
"Sanot noin vain piristääksesi minua", Santeri intti vastaan ja hänen tyttöystävänsä huokaisi:
"Enhän! Sinä todella näytät paljon miehekkäämmältä nyt."

Sen jälkeen Kristalli astui lähemmäs ja laski kätensä poikaystävänsä olkapäille.
"Muistatko mitä sanoin pari päivää aiemmin? Minä rakastan sinua aina ja mikään ei muuta sitä. Eikä varsinkaan mikään hiustyyli! Olet minun silmissäni aina komea", nainen sanoi kannustavasti.

Santeri nosti katsettaan ja pari tuijotti toisiaan silmiin.
"Oletko... Oletko todella sitä mieltä?" mies kysyi ja nainen nyökkäsi sanoen:
"Olen aina tosissani."

Santeri kaappasi Kristallin yhtäkkiä lähelle itseään ja suuteli tätä kiihkeästi. Nainen vastasi suudelmaan hämmentyneenä ja antoi poikaystävänsä ohjata hänet makuuhuoneeseen.

Matkalla sängylle vaatteet vähenivät ja suudelmat muuttuivat vaativimmiksi. Kuin kaikki heitä pidätelleet lukot olisi lopulta auenneet.

"Oletko varma tästä?" Kristalli kysyi maatessaan Santerin alla. Mies nyökkäsi ja kysyi:
"Entä sinä? Oletko sinä ennen..?"
Nainen pudisti päätään.
"Olet ensimmäiseni. Ja ainoani", Kristalli sanoi ja hänen poikaystävänsä nyökkäsi ymmärtäen.

Kaiken jälkeen he pysähtyivät makoilemaan sängylle sylikkäin.
"Tuota... Eihän sinuun sattunut?" Santeri rikkoi hiljaisuuden kysymällä. Kristalli pudisti päätään.
"Vähän aluksi, mutta se meni ohi", hän vastasi ja huokaisi onnellisena:
"Minä olen niin onnellinen sinun kanssasi."

* * *

Santerille sopi yllättävän hyvin tuo hiustyyli, vaikka aluks itseä naurattikin. :D
Mut sitten kun siihen tottu..!
Mä jotenkin koin tarpeelliseks muuttaa sitä tyyliä kun tulin valinneeksi armeijauran ja niin...
Seuraavassa osassa ollaan menty vähän eteenpäin ja pariskunnan tyyli on hieman muuttunut.

Eipä tässä muuta.
En keksi mitään kysymystä. :/
Joten heippa tältä kerralta! Ensi kerralla jatkuu taas x)