Osa 57 - Särkyneet sydämet

Böö, täältä tuleekin aika nopeasti jo uutta osaa. :D
Oon aika väsynyt, joten en jaksa kauheasti lörpötellä tällä kertaa tähän alkuun.
(Mutta jaksan silti laittaa uutta osaa, onpa outoa... :D)

* * *


- - -

Vaikka Daniela ja Twikki olivat seurustelleet jo lähes puolitoista vuotta, suhde kukoisti edelleen samalla tavalla, kuin alussakin. Daniela oli alkanut pohtia jopa sitä, että kyseessä voisi olla jopa ihan aitoa rakkautta ja, että hänellä oli nyt edessään hänen elämänsä mies.

"Daniela... mä tiedän, että me ollaan vielä nuoria", Twikki aloitti varovasti, piti pienen tauon ja jatkoi sitten samettisella äänellä:
"Mutta musta on sun kanssa alkanut tuntua siltä, että mä tiedän nyt, mitä rakkaus on."
"Voi Twikki!" Daniela huokaisi ihastuneena.

Twikkin jouduttua lähtemään, otti Daniela purjelautansa. Tyttö oli ihastunut lajiin koulussa, kun he olivat luokan kanssa käyneet liikuntatunnilla rannalla kokeilemassa.
"Tämä on ihanaa. Vain minä, Lilli ja meri!" Daniela ajatteli. Tyttö oli antanut syntymäpäivälahjaksi saamalleen purjelaudalle nimeksi Lilli, ja kohteli tätä kuin oikeaa ystävää.

- - -

Illalla Daniela istui ruokapöydän ääreen tekemään läksyjä veljensä Danielin kanssa.
"Äh, miten tää matematiikka on näin vaikeaa?" tyttö tuhahti.
"Miten ihmissuhteet voivat olla näin vaikeita?" mutisi Daniel, joka mietti edelleen Lealania ja tämän perhettä.

"Mutta eikös teillä mene ihan kivasti?" Daniela kysyi ja kumitti vihkostaan jotain numeroita.
"No menee, mutta kun me joudutaan näkemään salaa. Mä haluaisin, että me voidaan olla kuten sinä ja Twikki. Että me voitais kulkea käsikkäin kaupungilla, ja suukotella missä huvittaa", poika tilitti ja viljaisi edelleen tyhjää vihkoaan. Läksyistä ei tullut mitään juuri nyt, joten poika sulki vihkonsa ja poistui yläkertaan.

Danielin jälkeen pöydän ääreen läksyjä tekemään tuli Daavid. Daniela tarjosi pojalle apua läksyjen kanssa, mutta poika ilmoitti pärjäävänsä ilman apua, joten tyttö alkoi tylsistyneenä kerätä likaisia astioita.

Callella pyyhki hyvin. Töitä riitti ja miehen satunnaiset rokotusklinikat olivat suosittuja.

Samalla mies tapasi uusia simejä, ja se oli aina seurallisen Callen mielestä mukavaa.

Myös osa Callen työkavereista hyödynsi miehen tarjoamia ilmaisia rokotuksia.  

"Hyvä kun sinäkin tulit ottamaan rokotuksen", Calle totesi naiselle, joka työskenteli hänen kanssaan samalla osastolla.

Callella oli käytössään vain pari tuntia aikaa rokotuksiin, joten valitettavasti kaikki eivät aina ehtineet rokotusta saamaan.

Callen työpanos ei ollut jäänyt pormestarilta huomaamatta, kun tämä oli taannoin kaupungintalolla järjestetyssä konferenssissa pelastanut erään simin tukehtumiselta. Niinpä pian tapahtuneen jälkeen Calle sai postissa kirjeen, että hänelle on myönnetty palkinto, jonka mies voi tulla hakemaan kaupungintalolta.

Peruskoulu oli Danielilta ja Danielalta päättymässä. Sen kunniaksi koululla järjestettiin tanssiaiset. Daniela oli menossa tietysti Twikkin kanssa, mutta Daniel meni koululle yksin. Yllätyksekseen hän törmäsi siellä Lealaniin, joka oli saanut vanhemmiltaan luvan osallistua juhliin. Ilta oli ollut molemmilla täydellinen, ja kaikki vaikutti olevan hyvin.

- - -

Pari päivää myöhemmin kesäloma alkoi. Daniel ja Daniela aloittaisivat lukion yksityisessä sisäoppilaitoksessa, kuten Frankenbergit aina. Sen vuoksi Daniel halusi tavata Lealania lomalla mahdollisimman paljon.
"Ihanaa, että tulit", Daniel tervehti tyttöystäväänsä, joka jäi seisomaan hieman kauemmas. Poika ihmetteli tyttöystävänsä etäisyyttä ja astui itse hieman lähemmäksi. 

"En saisi olla täällä",Lealani sanoi vaisusti.
"Tiedän. Mukavaa, että tulit silti", Daniel vastasi ja yritti astua vielä lähemmäksi tyttöystäväänsä, mutta tämä ei päästänyt poikaa lähelleen. 

"Hei, mikä on? Sä käyttäydyt tosi oudosti tänään", Daniel kysyi hämmentyneenä.
"Mun vanhemmat on löytäny mulle "unelma puolison", jonka kanssa mun pitää mennä naimisiin", tyttö vastasi hiljaisella äänellä.
"Mitä?!" poika huudahti epäuskoisena.

"Kuka se on? Mitä meille nyt tapahtuu?" Daniel kyseli. Lealani pudisteli päätään ja katsoi hetken maahan. Nostaessaan katseensa takaisin poikaystäväänsä, tämä kuiskasi:
"Se on Twikki."
"MITÄ?! Eikö Twikki ole sun serkkus?!" poika kysyi vielä hämmentyneempänä, jos mahdollista.
"On, mutta mun vanhempien mielestä Twikki olisi juuri oikea poika minulle. Ne sai vakuutettua jopa Twikkin vanhemmat, jotka ei enää niin perinteisiä ole", Lealani sanoi surullisena. Daniel tuijotti Lealania sanattomana.
"Mun pitää mennä. Me ei varmaan voida enää nähä, joten nää on sit varmaan hyvästit", tyttö sanoi lopulta ja antoi pikaisen suukon Danielin huulille.

Poika ei voinut katsoa tytön loittonevaa selkää. Miksi tämän piti tapahtua?

Daniel ei voinut uskoa tätä. Tuntui niin väärältä, ettei Lealani saanut itse valita, kenen kanssa elämänsä jakaa. Tulisiko tyttö olemaan onnellinen?

Samaan aikaan Frankenbergien kuistilla Danielalla oli vieras. Kuten Lealani, myös Twikki oli etäinen.
"Onko kaikki hyvin, kulta?" Daniela kysyi.

"Ei... ei ole. Me ei voida olla enää yhdessä", poika sanoi. Danielan hymy hyytyi ja tyttö pudisti päätään.
"Miten niin ei voida?" hän kysyi. Twikki pysyi hiljaa.

"Etkö sä enää rakastakaan mua? Vai onko sulla joku toinen?!" Daniela kivahti. Poika pysyi edelleen ääneti ja säpsähti, kun Daniela kivahti:
"VASTAA! Onko sulla joku toinen?"
"Tuota... tavallaan joo", Twikki sai sanotuksi. Hän aikoi jatkaa, mutta itkuun purskahtanut Daniela työnsi pojan edestään ja juoksi sisälle kuuntelematta yhtään.

Twikki yritti huutaa Danielaa odottamaan hetken, jotta hän voisi selittää. Mutta tyttö ei kääntynyt, vaan paiskasi etuoven kiinni ja juoksi itkien pois ovelta, ilmeisesti yläkertaan ja omaan huoneeseensa. Twikki huokaisi ja poistui.

Daniela oli juossut huoneeseensa, kuten Twikki oli epäillytkin ja katsoi ikkunasta ulos itkien. Yleensä ikkunasta näkyvä meri sai tytön mielen kohenemaan, mutta särkynyttä sydäntä se ei korjannut.

"Mä luulin, että sä rakastit mua", Daniela huokaisi ja katsoi kuvaa, jossa hän ja Twikki olivat. Nukkumisesta ei tullut mitään, kun Twikki ja sadat kysymyset pyörivät tytön mielessä. 

Vanhemmat olivat täysin tietämättömiä nuorison ahdingosta.

Daniel tiesi, ettei hänen pitäisi. Siinä hän silti seisoi ja katseli valkoista taloa.

Se oli Lealanin koti. Daniel ei huomannut tyttöä, joka seisoi hetken kuistilla hänen takanaan ihmettelemässä. Lopulta tyttö hiipi nurkan taakse odottamaan, että poika lähtisi pois. Daniel kuitenkin painoi ovikelloa ja pian Lealanin isä tuli avaamaan ovea.

Poika ryntäsi sisäpuolelle, ennen kuin Lealanin isä ehti tehdä mitään.
"Miten sä kehtaat! Tajuatko, että teet oman lapsesi onnettomaksi, kun sanelet tälle, mitä tämän tulisi tehdä?!" Daniel huusi miehelle, joka näytti hämmentyneeltä.
"Asiahan ei sinulle kuulu", tämä sai lopulta sanottua.

"Kuuluu! Lealani ja minä olimme niin onnellisia, kunnes sinä tulit sotkemaan kaiken typerillä päätöksilläsi! Ei vanhempien kuulu päättää lastensa puolisoa! Ei enää, ne ajat ovat historiaa!" Daniel huusi antamatta Lealanin isälle tilaisuutta sanoa vastaan.
"Hah! Arvasinhan, että jotain poikaa Lealani on salaa tavannut! Ja siinä sinä nyt olet. Nyt kun sinua katson, niin et todellakaan ole meidän Lealanin arvoinen", mies tuhahti.

"Sinun täytyy nyt poistua asunnostamme", tämä jatkoi.
"Mielelläni, sain sanottavani sanottua", Daniel sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Vielä ovella poika kuitenkin kääntyi miehen suuntaan ja sanoi:
"Tämä asia ei kuitenkaan jää tähän."

Sen jälkeen Daniel poistui. Oliko hän todellakin tehnyt sen? Kaikki se adrealiini, joka pojan veressä hetki sitten virtasi, tuntui poistuneen ja Daniel tunsi jalkojensa menevän veteliksi. Kaikki se rohkeus ja uhmakkuus oli yhtäkkiä poissa, ja kävellessään kotiin poika antoi kyynelten tulla.

- - -

Pieni extrakuva. Bongasin sateenkaaren. :)  

* * *

Hihi, kylläpä minä käänteen keksinkin meidän nuorison pään menoksi. >:)

Hyväksyvätkö Daniel ja Daniela tapahtuneen, vai tulevatko he tulevaisuudessa pistämään kapuloita rattaisiin? Entä millaisia hurmureita Danista ja Daavidista ensi osassa kasvaakaan?

Kysymys: Tuliko Danielan ja Twikkin ero yllätyksenä?

Osa 56 - Bileet pystyyn!

Minä olen tehnyt sen taas: 
Frankenbergejä on kuvattuna ainakin 5 osaa eteenpäin, tarvitsee vain kirjoittaa. :DD
Ja lisää varmaan tulee, koska mulla on vaihteeksi peli-intoa ja ajattelin myöhemmin tänään pelata vähän lisää... :D

* * *


- - -

Daniela sopi tapaamisen äitinsä kanssa pitkästä aikaa.
"No, mites teidän uusioperhe-elämä sujuu?" Minni kysyi. Daniela kohautti olkapäitään.
"Hyvin se on mennyt, mut mulla on ollut vähän riitaa Ellan kanssa", tyttö vastasi ja hänen äitinsä nojautui hieman lähemmäs kiinnostuneena.
"Niinkö? Mitä tapahtui?" nainen kysyi ja hymyili hieman.

Daniela selitti koko illan tapahtumat äidilleen, joka kuunteli tarkasti ja nyökkäili.
"Toimit ihan oikein. Ei sillä naisella ole mitään oikeuksia sinua määräillä", tämä totesi.
"Mut... mutta hän on äitipuoleni. Kyllä hänellä nyt jotain oikeuksia on. Minua kaduttaa ihan kamalasti se, mitä sanoin", Daniela vastasi. Minni huokaisi ja totesi:
"Minä en olisi huutanut sinulle sillä tavalla."

"Etkö? Vaikka olisimme sopineet, että tulen kotiin ajoissa ja tulenkin poliisin kyydillä monta tuntia myöhässä?" tyttö kysyi hämmentyneenä.
"En tietenkään, olen minäkin joskus nuori ollut. Ja minusta on tavattoman ihanaa, että sinulla on poikaystävä", Minni vastasi ja sai tyttäreltään hämmentyneen hymyn.

Daniela hyvästeli äitinsä ja suuntasi samalle rannalle uimaan, jossa hänen isänsä ja Ella oltiin vihitty. Vesi oli ihanan lämmintä, mutta tuntui kuitenkin mukavan viileältä aurigon paahteeseen verrattuna.

- - -

Tuli viikonloppu. Calle ja Ella olivat varanneet matkan Hidden Springsiin, jonne he olivat nyt lähdössä sukulaisia tapaamaan.
"Talo on nyt teidän vastuullanne. Luotan teihin", Calle sanoi Danielille ja Danielalle, jotka nyökkäsivät vastaukseksi.

Heti kun vanhempien silmä vältti, alkoi Daniel soitella kaikille kavereilleen ja luokkalaisilleen:
"Vanhemmat lähti just viikonlopuksi muualle, meillä on kämppä tyhjänä. Me pidetään Danielan kanssa bileet huomenna illalla."

"Mitä? Tottakai voit pyytää muitakin kavereitasi. Pistetään kunnon bileet pystyyn!" Daniel vastasi yhdelle kaverilleen.

Juhlia järjestettiin koko seuraava päivä.
"Onko teillä isin ja äitin lupa?" kysyi Dan varovasti isoveljeltään, joka ei vastannut nuoremmalle mitään.
"Anna olla Dan, mennään nukkumaan", Daavid sanoi ja sulki läksyvihkonsa.

Nuorimmat eivät ehtineet nousta vielä yläkertaan, kun porukkaa alkoi jo tulla sisään.
"Tervetuloa, kiva kun tulitte!" vieraita vastassa ollut Daniela toivotti kaikille. Daavid ja Dan kävelivät tytön ohi ja näyttivät tälle hapanta naamaa, mutta Daniela ei joko huomannut tai ei välittänyt tästä.

"Dennis! Tosi kivaa nähdä suakin!" Daniela sanoi ja antoi isoveljelleen pitkän halauksen.
"Kiitti kutsusta. Nää onkin vikat juhlat, joihin voin osallistua ennen lukioon menoa", Dennis vastasi pikkusiskolleen.

Vieraat olivat saapuneet ja bileet käynnistyivät kunnolla. Daniela yritti kannustaa muitakin tanssimaan ja onnistui aika hyvin, vaikka joutuikin tanssimaan pääasiassa yksin.

Kaikki muut nimittäin jostain syystä tanssivat mieluummin ahtaassa keittiössä..

Danielalla oli varsin erikoiset tanssiliikkeet, mikä tietysti saattoi vaikuttaa asiaan.

"Mitä simit, mikä boogie? Hyvältä näyttää niinku kuuluuki. Mitä Franksut, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki" Daniela lauloi Simtelligensin biisin mukana.

"Hei Lea, sä pääsit sittenkin!" innostui Daniel toisaalla nähdessään Lealanin astuvan sisään.
"Joo. Vanhemmat meni nukkumaan ja pääsin livahtamaan ulos", tyttö selitti hymyillen pojalle.

Bileet olivat huipussaan. Musiikki soi täysillä, nuoret tanssivat ja joivat siidereitä, jotka Daniel oli löytänyt saunan baarikaapista.

Kova musiikki ei ollut jäänyt naapureiltakaan kuulematta ja pian Frankenbergien talon eteen pysähtyi poliisi.
"Tämä on taas näitä tehtäviä. Vanhemmat lähtevät yöksi muualle ja jättävät talon nuorison haltuun", mies totesi kyllästyneenä.

"Hei, musiikki seis! Pihalla on poliisi!" Lealani huusi hermostuneena. Tieto ei ihan heti tullut selväksi, mutta kun tyttö huusi asian uudestaan kovemmalla äänellä, alkoi tapahtua: musiikki pysäytettiin kuin seinään ja olohuoneeseen sytytettiin normaalit valot.

"Voi hitto, mitä me tehdään?" alkoivat nuoret kysellä toisiltaan. Daniela mietti kuumeisesti ja meni lopulta paniikkiin.

"JUOSKAA! Juoskaa kaikki, siellä on vain yksi poliisi! Ei se teitä kaikkia saa kiinni!" tyttö huusi ja vieraat tottelivat. Nämä ottivat jalat alleen ja juoksivat minkä jaloistaan pääsivät.

Huuto tuli hieman myöhään, sillä samalla oven avauksella kun ensimmäiset poistuivat asunnosta, tuli poliisi sisään.
"Jaahas, jaahas. Kukas täällä on vastuussa?" tämä kysyi ja pysähtyi Danielin kohdalle.
"Mi-minä", Daniel sanoi varovasti.

Daniel sai kuulla harvinaisen kovan saarnan vastuuttomuudesta ja alaikäisten alkoholin käytöstä. 

 Tämän saarnan aikana viimeisetkin vieraat ehtivät poistua.

Daniela raapi hermostuneena päätään.
"Ei tässä muu auta, kuin ilmoittaa vanhemmillenne", poliisi lopulta sanoi.
"Ei, älä tee sitä. Ole kiltti!" Daniel yritti, mutta mies oli säälimätön:
"Olkaa hyvä, ja kertokaa isänne tai äitinne puhelinnumero."
Sillä sekunnilla Daniela keksi: Minnihän oli aiemmin sanonut olleensa joskus itsekin nuori, eli hän todennäköisesti ottaisi poliisin puhelun hieman rennommin. Joten Daniela antoi poliisille tämän numeron ja iski vaivihkaa silmää veljelleen.

Poliisi poistui ja nuoret jäivät kahden.
"Olipa se kalkkis! Meillä oli niin hyvät bileet menossa", Daniela sanoi vihaisena.
"Tota, miks annoit Minnin numeron? Kun eihän me olla sen kanssa missään tekemisissä?" Daniel kysyi varovasti.
"Sä et ehkä oo, mut mä oon. Se otti rennosti senkin, kun poliisi toi mut sillo yks ilta kotiin, joten ajattelin sen ottavan rennosti tämänkin", tyttö selitti veljelleen.

"Se soittaa kuitenkin isälle. Kato vaan", Daniel huokaisi. Daniela tuhahti ja sanoi:
"Ei varmana soita, oon varma siitä! Se on paljon rennompi ku se akka."

"Mitä sä oot yleensäkään sitä nähny? Ja se "akka" on meidän äiti nyt", poika muistutti.
"Hmph, eikä ole!" tyttö kivahti. Daniel katsoi siskoaan kummastuneena. Kyllähän hän tiesi, ettei Danielan ja Ellan välit olleet nykyään mitenkään erikoisen hyvät, mutta ihan tätä hän ei ollut odottanut.

He alkoivat nopeasti siivota juhlista aiheutunutta sotkua. Jos vanhemmat tulisivat nyt, talossa ei olisi todisteita mistään teinibileistä.

Kesken siivoamisen Danielan puhelin soi.
"Ai hei isä! Ihan hyvin meillä täällä menee! Ollaan autettu Dania ja Daavidia läksyissä ja siivottu", tyttö sanoi silmät kirkkaana isälleen, mutta pian tytön hymy hyytyi:
"Mitä? Ei me olla mitään bileitä pidetty... Ai poliisi soitti sinulle? Mistä ne sai sun numeron?"

"Häh? Äiti sanoi, ettei ota mitään vastuuta?! Ja te tulette jo kotiin?" Daniela kauhistui.

Daniel oli tullut kuuntelemaan puhelua.
"Minni oli antanut isän puhelinnumeron poliisille?" poika kysyi ja tämän sisko nyökkäsi.
"En voi uskoa, että äiti teki niin! Luulin, että se ois rennompi! Ja miten niin se ei ota meistä vastuuta, se on meidän äiti!" Daniela tilitti.
"No ehkä siksi, että huoltajuus on isällä ja Ellalla. Musta tuntuu, et se koitti saada sut vihaamaan Ellaa", Daniel huomautti.

Pari tuntia myöhemmin Calle ja Ella palasivat kotiin.
"En voinut uskoa korviani, kun poliisi soitti ja kertoi täällä olleen jotkin kännibileet!" mies huusi tyttärelleen.
"Meillä oli täällä vain pari kaveria", Daniela yritti.
"Älä viitsi! Väitätkö, että se poliisi muka liioitteli?!" Calle vastasi vihaisena.

Mies kääntyi Danieliin päin.
"Olen hyvin pettynyt teihin! Odotin teiltä paljon enemmän!" tämä huusi pojalle.
"Anteeksi", tämä sanoi hiljaisella äänellä.
"Anteeksipyynnöt eivät auta! Tajuatteko, että teidän takianne meidän lomamme meni pilalle! Ehdimme hädintuskin perille ja hengähtää, kun piti jo lähteä takaisin. TEIDÄN TAKIANNE!" Calle huusi. Ella rykäisi taempana ja sanoi:
"Jos me nyt kuitenkin menisimme kaikki nukkumaan ja juttelisimme asiasta huomenna? Rauhoitutaan vähän ensin."

Calle mulkaisi lapsiaan ja sanoi sitten jo hieman rauhallisemmin:
"Hyvä on. Mennään kaikki nukkumaan. Mutta tietäkää, että olette molemmat kuukauden arestissa! Poistutte ainoastaan kouluun ja tulette sieltä heti kotiin. Ei kavereita, ei puhelinta, eikä etenkään nettiä."

Daniel mulkaisi vihaisena siskoaan. Olisi pitänyt antaa poliisille tekaistu puhelinnumero!  

* * *

Yo! Mitä simit, mikä boogie? Hyvältä näyttää niinku kuuluuki.
Mitä Franksut, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki. x)

Mun parhaimmat sanoitusket varmaa koskaan... Okei, en vaihtanu ku kaks sanaa. :''DD
En oikeesti kuuntele ton tyyppistä musiikkia, mut se nyt vaan sopi jotenki tohon. :DD

Seuraavista osistakaan ei draamaa puutu, kun teinisuhteet saavat varsin merkittävän käänteen. 
Myös nuorimmaiset, eli Dan ja Daavid, saavuttavat teini-iän. Mitä heille tapahtuu?
Pysykää mukana, niin tiedätte! :D

Kysymys: Mitä teinien rakkausrintamalla tulee tapahtumaan?