Osa 137 - Pullat uunissa

Moimoi

Apua. En muista millo viimeks ois ollu näin vaikee löytää sanoja tähä alkulöpinöihin.
Kirjotin tän varmaa kaks kertaa ja pyyhin pois, ku en tienny miten sanon tän. :S

Mulla on mieliala ottanu nyt muutama päivä sit semmosen syöksysuunnan, et en oikee jaksa mitään.
Ja kun mieliala on huono, ni ei mulla sillo kirjoittaminen suju yhtään.
(En tiedä muistaako kukaan mun viime syksyn alkulöpinöitä, mut mulla oli vähä samankaltaisia ongelmia jo silloin..)

Tää oli nyt tosiaa vaa sillee ihan teille tiedoks, ettette ihmettele jos osia ei tule aikataulussa vähään aikaan.

Tää ei kai varsinaisesti oo tauko, tahti vaa vähän hidastuu toistaiseksi.
Ens keskiviikoks en ainakaa saa osaa laitettua, sunnuntai on vähä siinä ja siinä.

Taitaa muutenki olla parempi, et muutan tota päivitystahtia niinku alunperin suunnittelin.
Eli kerran viikossa.

Toivottavasti ymmärrätte. :s

Mut joo, mennää osan pariin:

* * *


- - - 

Oli aikainen aamu ja Felicia oli juuri herännyt. Hänellä ei ollut mikään kiire, joten nainen vetkutteli sängystä nousemista. Naisen kädet liukuivat vatsan päälle, joka ei ollut kasvanut vielä juuri lainkaan ja hymy levisi naisen kasvoille. Hän ei ollut enää yhtään huolissaan vaan oli varma siitä, että pärjäisi tämän lapsen kanssa loistavasti. 

Lopulta Felicia pakotti itsensä ylös sängystä ja suuntasi keittiönurkkaukseen tekemään aamupalaa. Pilkkoessaan vihanneksia hän tajusi, että voisi kutsua Filipan seuraksi aamupalalle.
"Laitan hänelle kohta tekstiviestin ja kysyn pääseekö hän", Felicia päätti.

Sekoitellessaan sienirisottoa kattilassa nainen hymähti. Näin nopeasti hänelle oli tullut raskaudesta johtuvia mielitekoja, sillä Felicia ei ollut ikinä erikoisemmin sienistä tykännyt. Ja tässä hän nyt sekoitti itselleen sienirisottoa ja malttoi tuskin odottaa pääsevänsä syömään sitä. 

Pian ruoka oli valmista ja Felicia kaivoi puhelimen esiin. Filippan vastaus oli tullut jo pari minuuttia sitten, mutta Felicia ei ollut ehtinyt sitä tarkistaa:
"Hei, kiitos kutsusta! Tulen mielelläni, minulla menee joku 10 minuuttia ja olen sitten siellä. Nähdään! T: Fipe"
Felicialle tuli pieni kiire pukeutua, sillä eihän hän nyt voinut vierasta ottaa vastaan yövaatteissa. Vaikka tuskin Filippa olisi välittänyt.

Filippa oli tullut paikalle nopeasti. Pikaisten tervehdysten jälkeen siskokset ottivat annokset sienirisottoa ja istuivat syömään.
"Kiva, että tulit. Ajattelin kutsua sinut, koska emme ole nähneet aikoihin", Felicia sanoi hymyillen siskolleen, joka lusikoi risottoa rivakkaan tahtiin suuhunsa.
"Kiva kun kutsuit, tämä risotto on aivan ihanaa", Filippa vastasi.

"Mitä teille kuuluu?" Felicia kysyi.
"Ihan hyvää. Vauva on alkanut vähän jo potkia ja olen joutunut ottamaan äitiysvapaata kirjakaupasta. Mutta ei se mitään, olen ehtinyt kirjoitella ensimmäistä kirjaani enemmän ja se on pian valmis julkaistavaksi", Filippa vastasi ja mutusti viimeisiä lusikallisia risottoaan.
"Hyvä kuulla. Minä voin muuten hoitaa tiskit", vihreä nainen sanoi huomattuaan siskonsa lautasen tyhjänä.

Felicia nousi heti ja päätti tiskata heidän molempien lautaset samantien. Filippa ehti tällä välin katsella ympärilleen ja totesikin:
"Mukavan näköinen koti teillä."
"Kiitos", Felicia vastasi laskiessaan lautaset pesuveteen.

Felicia tiskasi lautaset pikaisesti ja suuntasi sitten siskonsa luokse.
"Mahasi on kasvanut hurjasti sitten viime näkemän! Haittaako, jos kokeilen?" hän kysyi.
"Ei haittaa yhtään", Filippa vastasi ja Felicia alkoi heti silitellä siskonsa mahaa. Vauva potkaisikin sopivasti.
"Onko kova potkimaan?" Felicia kysyi ja sai vastauksen naurun kera:
"Et arvaakaan miten kova. Varmaan tuleva jalkapalloilija."

Kun Felicia oli saanut tarpeekseen siskonsa vauvamahan silittelystä, hän suoristautui.
"Oikeastaan minulla on sinulle uutisia", hän sanoi hieman salaperäisesti ja jatkoi pian:
"Minäkin olen raskaana!"

"Hei, ihan mahtavaa! Minun ei tarvitsekaan tehtailla yksin koko jalkapallojoukkuetta", Filippa sanoi innoissaan ja sai Felician nauramaan.
"Onnea tosi paljon! Ihan oikeasti, tämä on ihan mahtavaa!" punapää jatkoi.

He juttelivat jonkin aikaa vauvajuttuja, kunnes Filippan piti lähteä kotiin.
"Kiitos aamupalasta!" hän huudahti vielä siskolleen, joka oli tullut ulko-ovelle vilkuttamaan.
"Ole hyvä! Tule pian uudestaan!" Felicia huudahti takaisin ja katseli hetken Filippan taapertamista, kun tämä suuntasi kotiaan päin.

Filippan lähdettyä Felicia keksi hemmotella myös miestään hyvällä ruoalla. Hän selasi sukukirjastaan aivan erityisen reseptin suvun alkuajoilta ja alkoi leipoa. Gustave tuli kotiin juuri sopivasti, kun Felicia avasi uuninluukkua ja otti valmiin piiraan esille. 

"Tuoksuupa hyvältä. Onko tuo kurpitsapiiras?" Gustave kysyi vaimoltaan.
"Ei mikä tahansa kurpitsapiiras, vaan kurpitsapiiras Marja Frankenbergin reseptillä!" Felicia vastasi ylpeänä.  

Molemmat ottivat heti palat kurpitsapiirasta ja istuivat pöydän ääreen maistelemaan.
"Jestas, tämähän on todella hyvää! Mitä tässä oikein on?" Gustave hämmästeli.
"Sukusalaisuus, en voi paljastaa", Felicia vastasi ja iski silmäänsä.
"Mutta mehän olemme nyt samaa perhettä?" mies jatkoi hämmästelyään ja lisäsi:
"Ole kiltti, edes pieni vihje?"
"Valitan", hänen vaimonsa vastasi nauraen.

Syötyään he nousivat ja Gustave kumartui heti höpöttämään Felician vatsakummulle:
"Hei juniori! Mitä siinä piiraassa oikein oli? Sinä varmasti tiedät."
"Höpsö. Ei meidän vauvamme vielä tiedä mitään", Felicia nauroi.

Gustave suoristautui ja veti vaimonsa lähelleen.
"Ehkä minä jätän sinut ja piirasreseptin rauhaan", hän sanoi itsekin nauraen ja suukotti pikaisesti vaimoaan huulille.
"Kyllä minä sen sinulle vielä joskus paljastan", Felicia lupasi hymyillen.

Kuukaudet kuluivat ja Felician raskaus eteni nopeasti. Nainen oli kyllästynyt olemaan aina kotona, joten hän oli lähtenyt viettämään aamupäiväänsä kirjastoon.
"Minun täytyy ihan tosissani miettiä mitä teen, kun lapsi on syntynyt", Felicia ajatteli noustessaan kirjaston portaita ylös.

Ensimmäiseksi nainen istui tietokoneen äärelle ja selasi vapaita työpaikkoja. Ravintola-alalla ei kuitenkaan ollut kysyntää työntekijöille juuri nyt, eikä tilanne näyttänyt muuttuvan lähi aikoina.
"Sunset Valleyssä on aivan liian vähän ravintoloita", Felicia moitti mielessään ja yllättyi nettiä selatessaan, että jotkut muutkin simit olivat valittaneet keskustelupalstoilla aivan samaa.

Felicia sai ajatuksen ja siirtyi nopeasti kirjahyllyn eteen etsimään erilaisia tietokirjoja yrityksen perustamisesta ja yrittämisestä muutenkin. Yllättäen kirjoja olikin kokonainen hyllyllinen, joten valinnanvaraa oli paljon.

Lopulta Felicia otti vain jonkun kirjan, joka osui ensimmäisenä käteen. Hän istui hetkeksi alas lukemaan sitä.
"Tämä on juuri sopiva kirja", Felicia ajatteli luettuaan hetken ja suuntasi lainaamaan kirjaa.

Pian Felicia ei oikeastaan tehnyt muuta kuin luki. Aina yhden kirjan loputtua hän suuntasi kirjastolle lainaamaan lisää ja pian hän lainasi kerralla yhden sijasta useamman kirjan. Gustavea Felician innostus oli aluksi naurattanut, mutta pian mies alkoi tuntea pientä turhautumista kun hänen vaimonsa vain luki aamusta yöhön.
"Rakas, tulisit jo nukkumaan. Kello on paljon", Gustave maanitteli vaimoaan. Felicia myhäili, muttei laskenut kirjaa kädestään. Lopulta hänen miehensä ei voinut tehdä muuta, kuin ottaa kirjan vaimonsa kädestä ja vetää tämän ylös sohvalta.

"Kulta, minä luin sitä", Felicia sanoi, muttei kuulostanut yhtään vihaiselta.
"Tulisit nyt mieluummin nukkumaan, ehdit lukea lisää huomennakin", Gustave vastasi ja suukotti vaimoaan, joka nyökkäsi vastaukseksi.

Pian Gustave loikoilikin sängyllä ja vilkuili vaimoaan, joka vaihtoi ensin yövaatteet päälleen ja istui sitten sängyn laidalle.
"Sinä olet ollut vähän omissa maailmoissasi viime aikoina", mies tokaisi muina miehinä.
"Olen pahoillani. Olen vain halunnut kerätä mahdollisimman paljon tietoa", hänen vaimonsa vastasi pöyhiessään tyynyään.
"Tietoa mistä?" Gustave ihmetteli ja sai vastaukseksi vain salaperäisen toteamuksen:
"Kerron sitten aikanaan."

Felicia nosti jalkansakin sängylle ja alkoi loikoilemaan peiton päällä. Gustave nousi istumaan ja painautui vaimonsa viereen silittääkseen tämän raskausvatsaa.
"Se kasvaa niin hurjaa vauhtia. Pian meillä on pieni vesseli täällä ilonamme", mies huokaisi ja kuulosti hyvin onnelliselta.
"Kyllä se pian saisikin syntyä. Nämä selkäkivut ovat aivan sietämättömiä", Felicia sanoi haukotellen. 

Gustave laskeutui makaamaan vaimonsa viereen ja katsoi tätä silmiin sanoessaan:
"En malta odottaa, että vauva syntyy ja meistä tulee pieni perhe."
"Sinusta tulee hyvä isä", Felicia sanoi ja hymyili leveästi.
"Ja sinusta hyvä äiti. Olen varma siitä", mies vastasi. He katselivat toisiaan hetken hiljaa, kunnes vetäytyivät peiton alle ja kävivät nukkumaan.

Aamulla keskustelu pian syntyvästä lapsesta jatkui.
"Olisikohan meidän sittenkin pitänyt antaa sen lääkärin kertoa lapsemme sukupuolen? Olisi helpompi miettiä hänelle nimeä etukäteen", Gustave tokaisi.
"Nimen ehtii miettiä syntymän jälkeenkin", Felicia vastasi väsyneenä. Vauva oli ollut aktiivinen yön aikana ja pitänyt huolen siitä, ettei tuleva äitikään saisi kunnolla nukuttua.
"Sinä todella taidan pitää mysteereistä. Ensin se piirasresepti, sitten kirjat ja nyt tämä", mies naurahti.

Aamupalan jälkeen Felicia vaihtoi vaatteet, mutta tunsikin itsensä kovin väsyneeksi ja päätti ottaa vielä ihan pienet torkut.
"Minä vain petaan sängyn ja vaihdan vaatteet, niin menen sitten tästä häiritsemästä", Gustave sanoi vaimolleen, joka mutisi vastaukseksi juuri ennen nukahtamistaan:
"Et sinä häiritse yhtään."

Felicia ehti nukkua tuskin puolta tuntia, kun hän heräsi yllättäen.
"Märkää... Laskinko alleni?" hän ajatteli ja juuri silloin ensimmäinen supistus iski. Nainen huusi tuskasta ja nousi ylös sängyltä.
"GustaveeaAARarghh!" Felicia huusi miehelleen, joka oli onneksi ottanut juuri sille päivälle vapaata ja ei ollut töissä.

Gustave pinkaisikin vauhdilla makuuhuoneeseen ja kysyi kauhuissaan:
"Mitä sinä täällä huudat? Onko vauvalla jokin hätänä?"
"On! Se haluaa ulos ja heti! Minä synnytän!" Felicia huusi tuskissaan vastaukseksi.
"Mutta eihän sen vielä pitäisi..!" mies oli aloittamassa, mutta hänen vaimonsa keskeytti huutamalla:
"Lopeta nyt tuo pelleily ja vie minut sairaalaan!"

* * *

EXTRA:

Ja tässä kuvassa EI käytetty posea, uskokaa tai älkää. :D Oikea kuvakulma ja tadaa! Näyttää siltä kuin Felicia esittelisi raskausmahaansa kameralle. Tai siltä se ainakin minusta näyttää. :D 

* * *

Vähä jännittävämpi loppu tällä kertaa.

Toi raskaus meni tahattomasti aika nopeasti, mut tuskin sillä nii hirveesti väliä on.

Ja nyt mulle iski tää puhumisen vaikeus tähän loppulöpinöihinki, hm. :/

Mut tosiaan ilmottelen tossa mun cboxissa tarvittaessa lisää infoo jos tää juttu venähtääki iha kunnon tauoks.

Tän tarinan loppumista ei tarvii pelätä, tää menee kyllä loppuun asti!

Kysymystä en nyt keksinyt, joten sana on vapaa. :P

Osa 136 - Oma koti, oma elämä

Terve ja heipä hei! :D
Milloinkoha viimeks oon laittanu keskiviikkonakin osan? En ees muista enää.
Tällä viikolla nyt tuntu kuitenki siltä, et ylimääräistä aikaa on paljon ja osa on valmiina, joten miksipä en sitä sitten tänään laittaisi? :D

Niin ku viimeks jo sanoin, ni osien kirjottaminen on nyt vähä hidasta uuden näppiksen takia.
Ku tää nyt on tämmöne norminäppis mis on näppäimet vähä eri kohdis ku mun aiemmas näppikses ni mulle tulee koko aja kirjotusvirheitä (tai niinku painan väärää kirjainta) ja sit pitää aina korjata ja se nimenomaan hidastaa tätä mun kirjottamista.
Toivottavasti teillä riittää ymmärrystä, yritän kyllä parhaani mukaan totutella kirjottaa tällä. :D

* * *


- - -

Häiden jälkeinen viikko oli ollut hieman kiireinen, sillä Felicia oli Filippan avustuksella pakannut tavaroitaan, joita Gustave oli kuljettanut kotiinsa. Kotiin, josta tulisi tänään myös Felician koti.
"No, heippa nyt sitten", Felicia sanoi siskolleen halatessan tätä. Filippa rutisti siskoaan sanomatta mitään.

"Olet sitten tervetullut aina käymään", vihreä nainen lupasi.
"Olet mieluinen vieras", Gustavekin kommentoi hymyillen. Filippa nyökkäsi ja yritti olla itkemättä sanoessaan:
"Minä tulen varmasti."

"Filippa, meneekö tässä vielä kauan?" Sauli kysyi kärsimättömänä taempaa.
"Minunkin tulee ikävä sinua!" Felicia huudahti miehelle ivalliseen äänensävyyn ja sai vastaukseksi vihaisen mulkauksen. Filippa huokaisi.
"Nähdään. Pitäkää huolta toisistanne", hän sanoi.

Felicia ja Gustave lähtivät kävelemään kohti kotiaan, joka ei ollut kaukana Filippan ja Saulin kodista. Felicia käveli miehensä edessä hieman vaisuna, eikä Gustave voinut olla kysymättä:
"Miltä sinusta nyt tuntuu?"
"Sekavalta. Tiedäthän, surulliselta ja onnelliselta yhtäaikaa?" Felicia huokaisi vastaukseksi.
"Ymmärrän. Olette kuitenkin siskosi kanssa tottuneet asumaan yhdessä ja näkemään toisianne päivittäin", mies totesi myötätuntoisena. 

Pian kaksikko seisoi Gustaven pienen talon edessä.
"Tässä se nyt on. Meidän yhteinen kotimme", mies sanoi ja veti vaimonsa halaukseen.
"Se on ihastuttava! Juuri sopiva meille kahdelle", Felicia sanoi hymyillen ja suukotti pikaisesti miestään huulille.

He astuivat sisälle ja ensimmäiseksi Felicia totesi:
"Täällä on aika tumma sisustus."
"Niin. Valitettavasti minulla ei ollut asiaan hirveästi valtaa. Sain tämän asunnon työn kautta ja me olemme tässä vain vuokralla", Gustave selitti nopeasti.

"Ei se mitään. Täällä näyttää kuitenkin ihan viihtyisältä", nainen vastasi ja lisäsi:
"Minusta tuntuu jo nyt, että olen tullut oikeasti kotiin."
Gustave tarttui Feliciaa käsistä ja sai vaimonsa hymyilemään leveästi.
"Mentäisiinkö tuonne makuuhuoneeseen vähän juhlimaan tätä muuttoa?" mies ehdotti.

"Se olisi mukavaa", Felicia vastasi ja suuteli miestä pitkään. Hetkeksi he unohtuivat suutelemaan toisiaan, kunnes muistivat siirtyä makuuhuoneeseen.

Pian he makoilivatkin sylikkäin sängyllä.
"Olen niin onnellinen, että pääsin vihdoin asumaan tänne kanssasi", nainen sanoi hymyillen. Gustave kääntyi katsomaan vaimoaan ja vastasi tälle:
"Minäkin olen onnellinen. Saan sinut kainalooni joka yöksi."

Sen jälkeen he eivät enää puhuneet, vaan keskittyivät täysin muihin puuhiin.

Seuraavana aamuna Felicia heräsi myöhään ja vetkutteli muutenkin sängystä nousua. Istuessaan sängyn laidalla nainen tajusi katsoa makuuhuoneen ikkunoita ja henkäisi kauhistuneena:
"Herranjestas, miten en eilen huomannut noita ikkunoita?"

"Jos Fiona tai Arttu olisi sattunut oikeaan aikaan katsomaan ikkunasta... Hyi, en kestä edes ajatella", Felicia tuumasi. Noihin ikkunoihin olisi saatava verhot eteen mahdollisimman pian.

Muutama viikko myöhemmin:

Felicia oli jälleen päätynyt vessanpöntön äärelle. Huono olo oli yllättänyt naisen jälleen ja hänen oli täytynyt rynnätä vessaan oksentamaan.
"Ällöttävää", Felicia ajatteli syljeskellessään pahaa makua suustaan.

Vessan ovi avautui hänen takanaan.
"Oletko sinä taas kipeänä?" Gustave kysyi vaimonsa takaa. Felician olo helpottui hieman ja nainen uskalsi suoristaa selkänsä istuakseen vähän mukavammin.
"Monesko kerta tämä on tällä viikolla?" mies jatkoi kyselemistään.

"En tiedä", nainen lopulta huokaisi vastaukseksi. Gustave huokaisi myös ja kysyi:
"Oletko sitten syönyt jotakin sopimatonta?"
"En tietääkseni", Felicia vastasi hitaasti. Mies huokaisi jälleen hänen takanaan.
"Toivottavasti tuo menee pian ohi", hän sanoi ja jatkoi:
"Olen olohuoneen puolella lukemassa, jos tarvitset minua."

Gustave lähti ja jätti vaimonsa yksin vessaan istumaan ja ajattelemaan. Eräs tietty vaihtoehto tuli Felician mieleen. Voisiko tämä olo johtua siitä? Se olisi helppo tarkistaa, mutta jotenkin sen varmistuminen pelotti naista. Olisiko hän valmis siihen? Olisiko Gustave valmis?

Felician olo oli jo sen verran parempi, että nainen uskalsi lähteä vessasta.
"Minä taidan lähteä käymään kaupungilla", hän sanoi miehelleen, joka nyökkäsi hitaasti kääntämättä katsettaan kirjastaan.

Felicia suuntasi sairaalaan. Hän pysähtyi hetkeksi pihaan tuijottelemaan suurta valkoista rakennusta.
"Felicia, älä nyt jänistä. Tämä on pakko hoitaa", nainen kannusti itseään.

Juuri kun hän oli astumassa sisään, joku kutsui häntä hänen takanaan:
"Felicia? Hei, Felicia!"

Felicia kääntyi ja näki edessään pomonsa kuppilasta. Tai oikeastaan entisen pomonsa, Felicia kun oli menettänyt työnsä oltuaan poissa kuukausia ilmoittamatta mitään.
"Ai, hei Molly", Felicia tervehti vanhempaa naista hieman nolona.
"Sinua ei olekaan näkynyt aikoihin", Molly totesi vakavana, mutta alkoi kuitenkin hymyillä sanoessaan:
"Mukava kuitenkin nähdä, että olet kunnossa."

"Olen pahoillani, minä... Minun olisi pitänyt ilmoittaa lähteväni ja irtisanoutua", Felicia aloitti ja lisäsi:
"Mutta lähtöni tuli minullekin hieman yllättäen. En ajatellut sitä yhtään."
"Ei se mitään. Elämässä tapahtuu toisinaan yllättäviä asioita", Molly vastasi ja hymähti. Vanhempi nainen tiesi mistä puhui. Felicia tiesi pomonsa yksityiselämästä sen verran, että hänellä oli pieni tytär, mutta ei miestä. 

He vaihtoivat kuulumisiaan nopeasti. Felicia kertoi häistään ja muutostaan, Molly kuppilan tilanteesta ja perhe-elämästään. Aivan yhtäkkiä vanhempi nainen kuitenkin kurtisti kulmiaan ja kysyi:
"Olitko sinä menossa lääkärille?"
"Ai niin, tosiaan. Kyllä", Felicia vastasi häkeltyneenä.
"Täytyy varmaan päästää sinut sitten menemään. Oli mukava nähdä", Molly sanoi hymyillen. He hyvästelivät toisensa ja Molly jatkoi matkaansa.

Sairaalassa ei mennyt kauan. Felicia oli pienen odottamisen jälkeen päässyt lääkärille, joka oli tehnyt hänelle pari testiä.
"Onneksi olkoon, olette raskaana", oli lääkäri sanonut. Nainen toisti tuota lausetta mielessään monta kertaa astuessaan ulos sairaalasta. Hänen epäilyksensä olivat osuneet oikeaan.

Nainen suuntasi suoraan takaisin kotiin. Vielä kotiportailla hän pyöritteli mielessään mitä lääkäri oli sanonut ja mietti eri tapoja kertoa uutisesta Gustavelle. Pitäisikö kertoa heti vai odottaa? Pitäisikö vihjailla vai kertoa suoraan?

Astuttuaan sisälle Felicia oli päätöksensä tehnyt ja suuntasi istumaan miehensä viereen sohvalle. Gustave laski kirjan kädestään, jota oli koko tämän ajan lueskellut ja katsoi vaimoaan kysyvästi.
"Sinulla on jotakin mielessäsi", hän totesi vakavana. Felicia nyökkäsi.

"Minä kävin lääkärissä", hän aloitti ja piti pienen tauon.
"Pahoinvointisi takia?" Gustave kysyi tarkentavan kysymyksen ja sai jälleen nyökkäyksen vastaukseksi.
"Olen raskaana", Felicia töksäytti. Mies tuijotti vaimoaan silmät pyöreinä ja yritti rekisteröidä aivoihinsa juuri saamaansa tietoa.
"Mutta... Mutta sehän on hienoa? Eikö?" Gustave lopulta sanoi yrittäen tulkita vaimonsa ajatuksia tämän vakavasta ilmeestä.
"On... Tai en tiedä. Mitä jos en pärjääkään? En ole aikoihin hoitanut pieniä lapsia, en minä osaa!" nainen avautui. Hänen miehensä hymähti:
"Sinä pärjäät varmasti hienosti. Ja minä tiedän erään henkilön, joka voi neuvoa sinua jos sinusta tuntuu epävarmalta."

Tämä henkilö oli tietysti Fiona. Felicia suuntasi isosiskonsa luokse heti seuraavana päivänä ja selitti huolensa.
"Pärjäät varmasti hienosti. En minäkään ollut mestari aluksi, mutta sairaalassa järjestetään kyllä valmennuksia ja kursseja tuleville vanhemmille", Fiona sanoi lempeästi, kun Felicia oli lopulta saanut selitettyä asiansa loppuun.
"Sitä paitsi muistaakseni sinä hoidit Hildaa usein kun asuimme vielä Appaloosa plainsissa", vanhempi naisista jatkoi.
"Mutta siitä on vuosia!" Felicia protestoi. Fiona kurtisti kulmiaan ja sanoi:
"Menehän tuonne meidän lastenhuoneeseen. Saat nähdä, että pärjäät loistavasti."

Hämmentynyt Felicia suuntasi lastenhuoneeseen ja yllättyi nähdessään kehdossa vaaleanpunaiseen kapaloon käärityn vauvan.
"Voi, onko Apollo saanut pikkusiskon? Eikä Fiona ole kertonut mitään", hän huokaisi ääneen ja kumartui nostamaan vauvan kehdosta. Se tapahtui aivan luonnollisesti, eikä Felicia muistanut olla yhtään huolissaan.

"Näetkö nyt? Pärjäät hienosti", Fionan ääni kuului Felician takaa. Felicia kääntyi katsomaan siskoaan, joka piteli sylissään Apolloa.
"Et epäröinyt yhtään. Sinun sisälläsi heräsi vaisto ottaa lapsi syliin hoidettavaksi ja sinä toimit juuri sen vaiston mukaan", hänen isosiskonsa jatkoi.

"Et kertonut, että teille on tullut uusi vauva", nuorempi nainen sanoi hämillään.
"Emme halunneet hirveästi mainostaa sitä. Tytön nimi on muuten Taru", Fiona vastasi ja hymähti. Felicia vilkaisi pientä tyttöä sylissään ja näki tämän pienten suupielten kaartuvan hymyyn. Hymy tarttui myös Feliciaan. 

"Sinun ei tarvitse huolehtia muusta kuin että tuet niskaa ja et päästä päätä retkahtamaan. Muuten voit olla aivan tavallisesti", Fiona ohjeisti ja Felicia alkoi välittömästi korjata Tarun asentoa sylissään.
"Juuri noin", hänen isosiskonsa sanoi lempeä hymy kasvoillaan.
"Ei tämä olekaan niin vaikeaa", Felicia myönsi hieman nolona siitä, että oli turhaan huolehtinut.

Hän nosti Tarun olkapäätään vasten ja keinutteli tämän uneen.
"Sinun pitäisi tulla tänne useammin nukuttamaan tyttöä. Minä en ikinä saa häntä noin nopeasti nukahtamaan", Fiona sanoi, kun vauva oli alkanut tuhisemaan unissaan tätinsä sylissä.

"Ättä", Apollo yhtäkkiä sanoi ja Fiona kääntyi katsomaan esikoistaan hymyillen.
"Lapsista on kyllä paljon iloa elämässä. Tulet pian huomaamaan sen", hän sanoi pikkusiskolleen katsoen kuitenkin yhä hymyillen pienen poikansa kasvoja.

He laittoivat lapset nukkumaan ja hipsivät olohuoneen puolelle.
"Minä taidan nyt lähteä kotiin. Kiitos jälleen kerran avusta", Felicia sanoi ja halasi siskoaan.
"Minä autan mielellän", Fiona vastasi rutistaen pikkusiskoaan niin, että tämän kylkiluut olivat kovilla.

* * *

EXTRA:

Katulampun varjo näytti paljon uhkaavammalta tästä kuvakulmasta :D En eka edes tajunnu mikä toi varjo oikeast on ja säikähdin sitä iha hirveesti ku luulin viikatemiehen tulleen. :D

* * *

Apua. Anteeks toi yks kuva, huomasin vasta nyt ite, et katto ei ollukaa näköjää niinku pitäis. D:
Ja sit noi ikkunat tuolla makkarissa. Otin tota kuvaa ja rupesin iteki kauhistelee, et onpa muuten vähä kummallisesti laitettu ikkunat.
Talo on siis ladattu jostain, en muista enää yhtää et mistä. :p

Kysymys: Onko Felician ja Gustaven esikoinen tyttö vai poika?