Osa 146 - Eloonjäänyt

Moikka! 
Meinas tulla vähän kiire tän osan kirjotelussa, kirjotin viimeset tekstit tänää aamulla :P
Tässä käy just niinku ennen kesätaukoa epäilinkin, eli ehdin julkaista just ja just pari osaa ennen muuttohässäkää.
En oo varma saanko laitettua ens viikolla osaa, koska tälläkin viikolla oli tosi vaikee ehtiä kirjottaa.
Ja ens viikonloppuna vaihtuu kuukausi, joten se meinaa justiinsa sitten sitä muuttoa :D
Toivotaan nyt et saan sinne netin ja taukoa tulis vaan yks viikko tai korkeintaan kaks.

Mut tosiaan tää osa nyt ensin :D
Mä oon tän osan alkuun pistäny pätkän kappaleesta mitä kuunnellessa mä keksin tän juonenkäänteen missä Gabriella kuolee. Teksti on englanniksi, koska en saanu suomennettua tota tekstiä semmoseks järkeväks ja loppujen lopuks ei tosiaan ollu ees aikaa jäädä sitä pohtimaan. :D
Käyttäkää jotain sanakirjaa tai vaikka googlen kääntäjää jos tarve vaatii.. :D
(Kappaleen esittäjä ja nimi on kyllä mainittu sen tekstinpätkän jälkeen.)

* * *


- - -

As I look back at all the things I've done and see the person I've become
I realize I have to pay the dues for setting lose this sea of flames
As I review the path I chose all the damaged that I caused
Judgement day for me has come, was it right was I wrong?

This is the night all the angels cry, and their tears set the heavens alight
This is the night of screaming the sky is bleeding and no one but myself is to blame
This is the night all the angels cry, as their falling with wings of fire
This is the night of screaming the sky is bleeding and I'm the one who has to pay
(Krypteria - The Night All Angels Cry)

- - -

Georg istui sängyllään kasvot haudattuina kämmeniinsä. Liiankin tutuksi tullut syyllisyyden tunne painoi juuri heränneen 16-vuotiaan pojan mieltä, kun hän oli jälleen kerran läksyjä tehdessään nukahtanut ja nähnyt painajaista. Painajaista, joka valitettavasti oli oikeasti tapahtunut. Gabriellan kauhistunut kiljaisu kaikui yhä Georgin korvissa, vaikka onnettomuudesta olikin jo vuosia.
"Minä... Minä en tarkoittanut sitä... En halunnut sinun putoavan", poika ajatteli ja toivoi pikkusiskonsa kuulevan hänen ajatuksensa siellä missä nyt olikin. Mutta vaikka hän kovasti sitä toivoikin, ei mikään poistaisi sitä polttavaa syyllisyyden tunnetta hänen rinnastaan.

Yhtäkkiä Georgin puhelin soi ja poika hymähti nähdessään ystävänsä nimen vilkkuvan puhelimen ruudulla.
"Moro, mitä äijä?" Georg vastasi puheluun nopeasti noustessaan sängyltään seisomaan.
"Ootko kotona?" hänen ystävänsä kysyi lyhyesti tapansa mukaan.
"Joo, valitettavasti. Missä sä oot?" Georg vastasi.
"Vanhan varastorakennuksen pihassa. Tuu säkin tänne", oli houkutteleva vastaus.

"Hitot läksyille, mä meen pitämään hauskaa", Georg ajatteli laskeutuessaan portaita alas. Alakerrassa ei näyttänyt olevan ketään, joten Felicia ja Gustave olivat varmasti jo vetäytyneet nukkumaan.

Kukaan ei siis huomaisi, kun poika livahtaisi jälleen luvatta ulos. Hänen vanhempansa eivät varmasti edes tienneet, että hän oli yläasteelta lähtien livahtanut lähes joka yö kaupungille mellastamaan kavereidensa kanssa.

Vanhalle varastolle oli pitkä matka. Onneksi Georgin ystävät VJ ja Liisa olivat malttaneet odottaa häntä. Kuten Georgilla, myös hänen ystävillään oli jonkinlaisia ongelmia kotona. VJ asui alkoholisoituneen yksinhuoltajaisänsä ja pikkuveljensä kanssa kaupungin köyhimmässä osassa. Liisan perhe taas näytti pintapuolisesti aivan normaalilta neljän lapsen suurtaloudelta, mutta toiseksi vanhimpana lapsena Liisa oli aina  töissä oleville vanhemmilleen käytännössä näkymätön.

"Siinähän sä oot! Me jo luultiin, et säkin teet oharit", Liisa sirkutti nähdessään Georgin lähestyvän. Hän nousi kyykystä seisomaan ja imaisi samalla tupakkaansa.
"Apolloko ei siis liity viehättävään seuraamme tänään?" Georg kysyi. VJ pudisti päätään ja katsoi Liisaa, joka puhalsi viimeiset savut ilmaan.
"Sen oli pakko jäädä kotiin sen mutsin takia. Se kyttä vahtii sitä tosi tarkkaan kuulemma sen viime viikkoisen jälkeen. Vaikka kyl mä sanoin sille, et ei sen mutsi voi enää sitä määräillä", Liisa selitti savupilven takaa ja heitti tupakantumpin maahan sanoessaan:
"Mut mennään. Ei jaksa kykkiä vaan yhes paikas."

He lähtivät kävelemään kohti keskustaa ja ohittivat asuintaloja. Georg, VJ ja Liisa tuumasivat, että olisi hauskaa sotkea talojen seiniä graffiteilla. Se mikä heistä oli hauskaa ei todennäköisesti ollut talon asukkaiden mielestä kovinkaan hauskaa. 

"Olisi hauska nähdä näiden simien ilme, kun he näkevät seinänsä", Georg naureskeli Liisalle, jonka kanssa hän maalaili samaa seinää.

VJ oli löytänyt kadunreunalta koirankakkaa. Hän kaiveli roskista ja löysi sopivasti paperipussin, johon koirankakan voisi poimia.
"Hei kaverit, maalatkaa nopeasti loppuun. Kohta tulee äkkilähtö", poika ilmoitti ystävilleen, jotka vilkaisivat toisiaan hieman hämmentyneinä.

VJ sytytti pussin palamaan ja painoi ovikelloa, jotta talon asukas tulisi ovelle. Hän juoksi nopeasti ovelta pois.

"Lopettakaa nyt jo se maalaaminen!" VJ huudahti kavereilleen ja jatkoi:
"Tulkaa katsomaan näytöstä. Tästä tulee niin hauskaa!"

Talosta astuikin ulos kolmikolle yllättäen tuttu sim. Nainen oli Tori Kimura, heidän koulunsa rehtori.
"Tämäpä sattui hyvin!" Georg kuiskasi kavereilleen ja he nauroivat hiljaa.
"Mitä tämä oikein meinaa? Kuka on tuonut tänne palavan paperipussin keskellä yötä?" Tori ihmetteli ja alkoi polkea palavaa pussia sammuksiin.

Nainen kiljahti yllättyneenä, kun palavan pussin sisältä paljastui koirankakkaa. Ja se kaikki oli nyt hänen uusillä kengillään.
"Ei voi olla todellista!" hän huusi ja irvisti, kun kakasta leijaileva haju tavoitti hänen nenänsä.

"Tämä on vandalismia! Joku saa vielä kärsiä tästä!" Tori manaili. Georg, Liisa ja VJ eivät voineet enää pidätellä nauruaan. Kaikki kolme alkoivat nauraa kovaan ääneen samaan aikaan ja VJ huudahti:
"Siitäs sait, tiukkapipo! Löysää nutturaa, niin saat ehkä olla rauhassa!"

Sen jälkeen nuoret lähtivät juoksemaan karkuun, sillä Tori kääntyi katsomaan heidän suuntaansa. He eivät olleet varmoja oliko nainen tunnistanut heidät hämärässä.
"Tulkaa takaisin!" tämä huusi heidän takaansa. Tori juoksi jonkin matkaa teinien perässä, mutta luovutti lopulta jäätyään pahasti jälkeen. 

Kaverukset pysähtyivät rannalle tasaamaan hengitystään. Aamu alkoi sarastaa ja kolmikko päätti lopettaa metkuilut tältä kertaa.
"Tuutteko te kouluun tänään?" Liisa kysyi pojilta vieläkin hieman hengästyneenä.
"Mä ainakin nukun aamupäivän, mut vois tulla iltapäivän tunneille", Georg vastasi ja haukoitteli.
"Sama", VJ vastasi virnuillen.
"Nähdään sitten iltapäivällä", Liisa sanoi ja kolmikko hyvästeli toisensa.

Rannalta ei ollut pitkä matka kotiin, joten Georg juoksi koko matkan.
"Mutsi ja faija taitaa nukkua vielä", hän ajatteli astuessaan sisälle pimeään taloon. Poika hiipi hiljaa yläkertaan ja päästessään huoneeseensa huokaisi helpotuksesta. Hän ei jäänyt kiinni tänäkään yönä.

Vain muutamaa tuntia myöhemmin pojan vanhemmat istuivat syömässä aamupalaa.
"Etkö mene tänään töihin?" Felicia kysyi mieheltään.
"Menen kyllä, mutta vähän myöhemmin kuin normaalisti. Minulla ei ole aamulla tunteja, joten neuvottelin aamupäivän vapaaksi", Gustave vastasi rennosti.
"Minäkin ajattelin pitää aamupäivän vapaata", hänen  vaimonsa vastasi hymyillen.

Naisen hymy hyytyi, kun hän näki poikansa tulevan portaita alas.
"Se mukavasta aamusta sitten", hän mutisi miehelleen.
"Joo mukavaa aamua vaan sullekin", Georg vastasi sarkastisella äänensävyllä kuultuaan äitinsä sanat.
"Rakas, päästäisit jo irti. Tuollainen kiukuttelu ei tuo Gabriellaa takaisin", Gustave sanoi hieman moittien.

Georgin istuessa pöydän ääreen Felicia nousi välittömästi sanomatta enää sanaakaan.
"Eikö sinun pitäisi olla koulussa?" Gustave kysyi ja yritti normalisoida tilanteen.
"Mä nukuin vähän huonosti ja aattelin huilata tän aamupäivän. Meen iltapäivällä sitten", Georg vastasi syödessään.
"Niinpä tietenkin, olipa taas suuri yllätys", Felicia sanoi lopulta ivallisesti.
"Felicia, mitä minä juuri sanoin? Kiukuttelu ei muuta mitään", hänen miehensä moitti jälleen vaimoaan.

"Sitä paitsi minä uskon Georgia, että se mitä Gabriellalle tapahtui oli vahinko. Georg varmasti peruisi tapahtuneen jos voisi", Gustave jatkoi.
"HILJAA!" Felicia kiljahti ja nosti kädet korvilleen.
"Minä en usko sanaakaan! Georg vihasi Gabriellaa heti alusta alkaen! Tietysti hän tönäisi pikkusiskonsa kalliolta alas heti kun sai siihen tilaisuuden!" hän jatkoi yhä kiljuen. Georg ja Gustave huokaisivat yhteen ääneen.

* * *

Georg livahti ulos vielä samana iltana. Voisi kuvitella, että häntä oli väsyttänyt mutta ei. Kaikkien näiden vuosien aikana hän oli tottunut valvomaan.

Tällä kertaa kolmikko oli sopinut tapaavansa kaupan takana. Liisa ja VJ olivat jälleen ennen Georgia paikalla.
"Georg tulee", Georg kuuli Liisan sanovan.
"Vihdoin", VJ sanoi ja kääntyi Liisan tavoin katsomaan Georgin suuntaan.

"Mitäs tänään?" Georg kysyi heti päästyään ystäviensä luo.
"Mulla on tupakat loppu", Liisa vastasi ja lisäsi:
"Pitäis hommata lisää."
"Mennään sitten vähän shoppailemaan", Georg totesi virnistäen.

He siirtyivät kaupan eteen. Liisa ja VJ seurasivat Georgia kaupan sisään.
"Sama suunnitelma kuin aina ennenkin?" Georg kysyi.
"Kysytkin. Liisa kerää tupakat ja me hämäämme", VJ vastasi.

Pian kolmikko pakeni jälleen kerran.
"Tuo kauppias on sitten idiootti. Hän ei ikinä opi", Liisa nauroi juostessaan.
"Sen parempi meille", Georg huudahti takaa ja lisäsi:
"Hän taisi luovuttaa jo."
"Alkaa se ainakin oppia, ettei se saa meitä kiinni", VJ totesi ja naurahti voitonriemuisena.

Georg otti jälleen ohjat ja johdatti Liisan ja VJn heidän koululleen.
"Voidaan hengähtää hetki tässä pihalla", hän selosti heidän noustessa portaita.
"Hyvä idea", Liisa ja VJ sanoivat yhdessä.  

Liisa avasi yhden askin istuessaan alas ja tarjosi tupakkaa pojillekin.
"Kiitti", Georg sanoi ottaessaan tupakan ja kääntyi katsomaan VJn suuntaan nostaessaan tupakan huulilleen.
"Mä taidan jättää nyt väliin", VJ sanoi. Liisa kohautti olkapäitään, pisti askin taskuunsa ja otti sytkärin esille. Hän sytytti ensin oman tupakkansa ja tarjosi sitten tulta Georgillekin.
"Ahh", poika huokaisi ensimmäiset savut puhallettuaan ja jatkoi:
"Tää helpottaa kummasti. Ette arvaakaan millasen kohtauksen mutsi taas järjesti tänä aamuna... Mä oon ollu koko päivän niin tupakan tarpeessa."

"Mullaki porukat valitti kun jäin aamulla nukkumaan", Liisa sanoi tympääntyneesti.
"Ainakin ne muisti sun olemassa olon tällä kertaa", VJ sanoi ja virnisti.
"Niin... Kai se pitäis ottaa sit positiivisena yllätyksenä", tyttö mutisi kuulostamatta yhtään positiivisemmalta.
"Hei, nyt kun ollaan tässä koulun pihalla... Miten olis pieni vierailu koulun sisäpuolella?" Georg sanoi yhtäkkiä vaihtaen aihetta.
"Älä viitti. Ihan tarpeeks me joudutaan olemaan tuolla päivällä. Miks me mentäis sinne vapaaehtoisesti yöllä?" Liisa kysyi kulmat kurtussa.
"Satuinpahan vaan näkemään kuinka bilsanope kantoi sammakkolaatikoita luokkaan. Miten mukava yllätys olisikaan, jos ne sammakot olisivat vapautuneet mystisesti yön aikana ja valloittaneet koko luokan?" vihreä poika selitti ilkikurinen ilme kasvoillaan. Liisan kyllästynyt ilme muuttui hitaasti viekkaaseen hymyyn.

VJ oli tiirikoimisen mestari, joten tältä ei mennyt kauan saada koulun ovia auki.
"Jätetään se luokan ovi auki, että sammakot pääsee mukavasti käytävällekin", Liisa ehdotti.
"Hyvä idea", Georg sanoi ja näytti Liisalle tietä sanoen:
"Teidän jälkeenne, neiti."
"Kiitän", Liisa kikatti.

* * *

EXTRA:

Filippa bongattu zombeilemassa Felician ravintolassa. :D

Käytin huijauskoodeja ja liitin yhden avaruusolion mun talouteen kun pelasin huvikseen. Sit mä muokkasin sitä siminluonnissa ja siit tuli tämmönen. :D Joku tommonen alien ois kyl kiva LCn alotussim..? Jotenki musta ois nii kiva taas pelata alien LC :D

Yks ylimääräinen kuva... badass :P 

* * *

Jeps, Georg ajautunu vähän huonoon seuraan. :P
Mä innostuin vähän turhankin paljon terrorisoimaan kaupungilla, joten yheltä yöltä tuli hyvin kuvia kahteen osaan. :DD
En tiedä miten vasta tässä vaiheessa muistin noi katumaalausjutut ja sen mahdollisuuden, et joku perheen lapsista vois olla ehkä vähän vandaali.. :D
Georgille se osa sopii hyvin, sehän kepposteli jo taaperona x)

Hei käsi ylös te jotka ootte kuullu ennen tätä osaa Krypteriasta. :DD
Spotify ehdotti sitä mulle kerran ja nyt oon kuunnellu enimmäkseen vaan sitä.
Just semmosta mulle sopivaa musiikkia :P
Nyt saatiin pieni pintaraapaisu mun musiikkimakuunkin, lol :p

Arvatkaa mitä?
Mä en keksi taaskaan kysymystä. :D
Pää lyö tyhjää, antakaa armoa x)

Osa 145 - Vain yksi silmänräpäys

Moi taas :D
Ehdin kuin ehdinkin kirjoittaa osan nyt sunnuntaiks, joten päästään nyt heti jatkamaan tarinaa.
Suuri kiitos edelliseen osaan kommentoineille, poikkeuksellisesti en nyt kommentteihin vastannut kun en silloin enää ehtinyt ja jotenkin tuntu nyt turhalta vastata niihin erikseen "kuukaus myöhässä".

Mökillä tosiaan meni yllättäen kokonainen kuukausi. 
En ollu yhtää varautunu et viihtyisin niin hyvin siellä. :D
Ja nyt oon hurahtanu sudokuihin... Tykkäsin niistä aiemminki, mut nyt suorastaa rakastan niitä. :'D
En vaan voi lopettaa niiden tekemistä, ne oli hyvää tekemistä mökillä ja sitä hommaa on hyvä jatkaa kotonakin iltaisin. Mä jopa nään unia sudokujen ratkomisesta. :''DD

Mutta se mun suhteesta sudokuihin, te varmasti haluutte jo päästä lukemaan uutta osaa? :D
Mua vähän on jännittäny julkaista tää osa. Eniten jännittää teidän reaktio tän osan tapahtumiin...
No, en spoilaa. Mukavia lukuhetkiä! :D

* * *


- - -

"Aamiainen on pian valmis", Felicia ilmoitti perheelleen. Kaikki kolme odottivat vesi kielellään Felician suussa sulavia lettuja, vaikka niitä syötiinkin melkein joka aamu. Ne vain olivat yksinkertaisesti niin hyviä, että ne tuntuivat maistuvan joka aamu hippusen paremmilta.

Pian letut olivat valmiita ja kaikki pääsivät istumaan pöydän ääreen syömään.
"Gabriellalle täytyy pian käydä ostamassa reppu. Koulun alkuun ei ole enää kuin viikko", Felicia muistutti miestään.
"Saisinko minäkin uuden repun? Vanha alkaa käydä jo pieneksi ja se on muutenkin tosi lapsellinen ja nolo neljännelle luokalle", Georg kysyi varovasti.
"Etköhän sinä sillä vielä yhden lukuvuoden pärjää. Ja tuskin kukaan välittää miltä reppusi näyttää", Gustave vastasi tismalleen samalla tavalla kuin edellisenäkin vuonna. 10-vuotias poika huokaisi pettyneenä.

Vaikka vuosia oli kulunut, Georgin ja Gabriellan välillä oli edelleen aina pieni kitka. Joinakin päivinä he sietivät toisiaan ja saattoivat olla jopa kuin ylimmät ystävykset ja seuraavana päivänä he olivat jo täydessä sodassa keskenään.
"Sinä olet taas käynyt parturoimassa nukkejani!" tyttö huudahti isoveljelleen.
"Enhän! En ole edes käynyt huoneessasi sen viime kertaisen jälkeen", Georg puolustautui ja lisäsi ilkeä virne kasvoiltaan:
"Et vain tainnut viimeksi löytää niitä kaikkia."

"Senkin ilkimys!" Gabriella tiuskaisi. Georg naurahti:
"Kiitos. Joko muuten löysit sen nuken, joka oli käynyt kauneusleikkauksessa?"
Gabriella katsoi veljeään vihaisesti, kunnes yhtäkkiä näytti tajuavan tämän sanat.  Tytön silmät levisivät kauhusta ja hän juoksi huoneeseensa. Hetken hiljaisuuden rikkoi hirveä huuto, kun Gabriella löysi Georgin tarkoittaman nuken.

Gabriella kanteli tietysti Gustavelle, joka alkoi olla jo lopen kyllästynyt näiden kahden päättymättömiin kinasteluihin.
"Georg, miten monta kertaa se pitää sanoa? Sinä et saa mennä Gabriellan huoneeseen, etkä varsinkaan rikkoa hänen nukkejaan", mies sanoi tiukasti ja heristi sormeaan.
"En minä niitä rikkonut, parantelin vain", Georg selitti.

Pojan selitykset eivät kelvanneet Gustavelle. Georg määrättiin kotiarestiin ja sohvalle istumaan ja miettimään tekosiaan.
"Idiootit", poika ajatteli kiukkuisena.

Hän katseli katkerana kun Gabriella sai lohdutuksia isältä.
"Ostetaan sinulle uusia nukkejakin. Pidät sitten niistä huolta, ettei Georg riko niitäkin", Gustave sanoi ja halasi pientä tytärtään, joka vilkaisi veljensä suuntaan ja näytti tälle kieltä.

Myöhemmin iltapäivällä kun Gustave ja Gabriella palasivat kaupasta tytön repun ja uusien nukkejen kanssa, Georg ryntäsi olohuoneesta pikkusiskonsa perään ja huusi:
"Odota!"

"Kuule... Ei riidellä enää, jooko?" poika sanoi sovittelevasti pikkusiskolleen, joka näytti hieman epäröivän.
"Mutta... Sinä rikoit minun nukkeni! Minulla on hyvä syy olla vihainen", Gabriella vastasi lopulta.
"Sinä sait uudet nuket... No okei, anteeksi. Lupaan olla rikkomatta noita", Georg lupasi osoittaen siskonsa uusia nukkeja ja jatkoi:
"Voitaisiinko me olla taas kavereita ja leikkiä jotain yhdessä?"

"Okei!" Gabriella vastasi innoissaan ja veljensä yllätykseksi halasi tätä.
"Saat anteeksi. Mutta sillä ehdolla, että me leikitään mitä minä haluan", hän jatkoi.
"Ääh... Okei. Mitä sinä sitten haluat leikkiä?" Georg huokaisi.

"Nukkekotia! Odota, haen sen huoneestani. Leikitään olohuoneessa!" Gabriella vastasi innoissaan ja juoksi huoneeseensa nauraen:
"Uskomatonta, että suostuit."
"Uskomatonta tosiaan...", Georg mutisi.

"Okei, eli ne sinulla olevat nuket olisi äiti ja isä ja nämä minulla olevat lapsia", Gabriella selitti.
"Eikö nämä voisi kaikki olla lapsia?" Georg kysyi ja sai tiukan vastauksen:
"Ei! Ne on äiti ja isä. Piste."

"Nämä lapset lähtee nyt ulos leikkimään ja vanhemmat jäävät pitämään kotia pystyssä. Äiti vaikka siivoaa", tyttö jatkoi tarinaa.
"Ja isä lentää avaruuteen, fiuu!" Georg sanoi ja nosti isänuken ilmaan. Gabriella nauroi, mutta sanoi sitten:
"No eihän! Isä auttaa äitiä siivoamisessa."

Georg heitti nuket käsistään kyllästyneenä ja sanoi:
"Tämä on ihan tyhmää!"
"Eihän ole! Sinulla ei vain ole tarpeeksi mielikuvitusta eläytyä tähän leikkiin!" Gabriella puolusti lempileikkiään.
"Niin kai sitten... Mutta eikö me voitaisi mennä ulos leikkimään kuten nuo nukketalon lapset? Ulkona on kiva ilma", Georg ehdotti sovittelevaan äänensävyyn. Hänen pikkusiskonsa mietti hetken ja nyökkäsi.
"Kyllä se käy. Kysyn vain äidiltä ja isältä, että saatko mennä ulos, vaikka olet kotiarestissa", hän sanoi ja lähti heti kysymään.

Vanhemmat antoivat luvan, kunhan lapset pysyisivät omassa pihapiirissä. Georg meni innoissaan hieman edeltä.
"Mitä me leikittäisiin?" Gabriella kysyi kävellessään veljensä vanavedessä.
"Miten olisi vaikka 'Rosvo ja poliisi'?" poika ehdotti.
"Okei, mutta minä en halua olla poliisi. En saisi sinua ikinä kiinni", tyttö vastasi.

"Ratkaistaan tämä kivi, sakset, paperi -tyyliin! Kolmesta, käykö?" Georg ehdotti diplomaattisesti.
"Kolmesta", Gabriella myöntyi sääntöihin.

Peli oli tiukka. Georg voitti ensimmäisen ja toisen erän, mutta sitten alkoi Gabriellan voittoputki ja tyttö voittikin pelin lopulta.
"Ääh! Hyvä on, sinä olet rosvo", hänen isoveljensä joutui myöntymään.

Ja niin leikki pääsi lopulta alkamaan.
"Pam! Pam pam pam, minä ammun sinua kohti!" Georg huusi juostessaan pikkusiskonsa perään.
"Mutta et osu!" Gabriella hihkaisi riemuissaan.

Kaksikko juoksi ympäriinsä peräkkäin. Georg joutui juoksemaan ihan tosissaan pikkusiskonsa perässä, joka ei ollutkaan enää niin hidas kuin joskus aiemmin.
"Seis senkin varas!" poika läähätti.
"Et ikinä nappaa minua!" tyttö nauroi hieman hengästyneenä.

Lopulta Gabriella pysähtyi, sillä hän oli juossut umpikujaan. Hänen pitäisi nyt jotenkin ovelasti harhauttaa veljeään, jotta pääsisi livahtamaan ansastaan.
"Pahus, umpikuja!" Gabriella sanoi dramaattisesti ja oli kaivavinaan aseen taskustaan sanoessaan:
"Tapanani on säästää luoteja hätätapaukseen ja tämä todellakin on sellainen. En voi jäädä kiinni!"

"Laske aseesi roisto, pelisi on pelattu!" Georg huudahti ja osoitti siskoaan sormiaseellaan.
"Hah! Minä en luovuta ikinä, piu pau!" Gabriella vastasi ja oli ampuvinaan veljeään kohti. Tämä väisti mielikuvitusluodit ja huudahti voitonriemuisena:
"Ammuit ohi! Mutta minä en, joten laske aseesi. Poliisipäälikkö tahtoo sinut selliin, eikä hautaustoimistoon."

Georg oli kaivavinaan käsiraudat esiin ja jatkoi voitonriemuista selostustaan:
"Nyt laitetaan käsiraudat ja sinun huone voisi olla se vankila!"
"Eikä! Minä en ole vielä antautunut", Gabriella vastusteli.

"Sinä ajoit minut tahallaan umpikujaan!" tyttö jatkoi vihaisena.
"Enhän! Sinä itse juoksit itsesi ansaan!" hänen veljensä huusi takaisin ja jatkoi:
"Mikset voi vain hyväksyä, että hävisit?"
"Minä hävisin, koska sinä huijasit!" Gabriella huusi.
"Miten muka?!" Georg kysyi loukkaantuneena syytöksistä.
"En minä tiedä, mutta varmasti jotenkin! Sinä huijaat aina!" tyttö vastasi.

"Minä en huijannut!" poika huusi vihaisena ja tönäisi siskoaan huutaen samalla:
"Sinä olet aina tuollainen! Kaiken pitää mennä aina juuri kuten sinä haluat ja minä saan kärsiä! Leikkisit kerrankin kunnolla äläkä vaadi mitään erikoiskohtelua!"

Kuohuksissa Georg ei tajunnut miten paljon voimaa hän käytti ja kaikki tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä. Gabriellan kauhistunut kiljaisu kuului varmasti kauas, kunnes vaimeiden tömähdysten saattelemana se lopulta hiljeni.

Felicia ja Gustave olivat kuulleet huudon ja juoksivat välittömästi pihalle.
"Mikä se oli? Huusiko Gabriella?" Gustave kyseli Georgilta, joka seisoi vaitonaisena kalliolla ja katsoi kauhuissaan alas.

"Mitä sinä seisot täällä kalliolla, mehän olemme kieltäneet teitä monta kertaa olla tulematta lähellekään tätä reunaa. Täällä on vaarallista", Felicia torui, mutta vihainen ilme vaihtui hämmennykseen kun hän katsoi ympärilleen.
"Mi-missä Gabriella on?" hän kysyi pojaltaan kauhuissaan. Georg seisoi vaitonaisena ja näytti järkyttyneeltä katsoessaan alas maahan.
"Ei... Ei voi...", Felicia mutisi kauhuissaan.

"Gabriella... Hän on tuolla alhaalla", Gustave sanoi vaisuna.
"Mitä?!" hänen vaimonsa kiljaisi ja juoksi miehensä luokse. Nähdessään pienen tyttönsä maassa verilammikon keskellä Felicia perääntyi hieman.

"Ei! Ei saa olla totta! Tämä... Ei...", nainen kiljaisi ja lyyhistyi maahan itkemään.
"Meidän täytyy soittaa hätänumeroon, hän voi olla vielä hengissä!" Gustave sanoi päättäväisesti. Felicia vain nyyhkytti hiljaa.
"Felicia, ryhdistäydy. Käy soittamassa apua, minä menen tuonne alas", hänen miehensä jatkoi nopeasti ja veti vaimonsa ylös maasta. Georg ei pystynyt liikkumaan. Hän vain katseli kuinka nyyhkyttävä Felicia juoksi sisälle soittamaan apua ja Gustave lähti juoksemaan kallion reunaa myöten ja yritti löytää vähemmän jyrkän kohdan, josta hän pääsisi turvallisesti laskeutumaan tyttärensä avuksi.

- - -

Onnettomuus puhutti koko kaupunkia eikä Sunset Valleyssa ollut varmasti ketään, joka ei olisi kuullut Gabriella Frankenbergin kurjasta kohtalosta. Tyttö oli pudotessaan lyönyt päänsä, mikä oli aiheuttanut kallon murtuman. Gabriella oli vuotanut nopeasti kuiviin, eikä mitään ollut tehtävissä. Vain yksi silmänräpäys oli riittänyt muuttamaan koko perheen elämän päälaelleen.

* * *

EXTRA:

Mä jaksan ihastella Frankenbergien tontilta avautuvia näkymiä. Tää majakka on jotenkin niin ihana.. :D

Mestarikokki, palveluksessanne! Mutta onkos moinen ihmekään, kun Felician kokkaustaitohan on täysi 10 pelissä? :D

* * *

Odottamaton juonenkäänne? :P
Oli vähän hankala lavastaa toi Gabriellan putoaminen. 
Käytin semmosta posee mikä on tarkotettu sillee et lapsen isä kantaa lasta tollee ja lapsi nauraa. 
Mut se oli ainut pose missä lapsen jalat menee tollee et sen saa näyttää putoavalta, pitää vaa ottaa semmosesta kulmasta et ilme ei näy. 
Koska tuskin kukaan nauraa kun tulee työnnetyks alas kalliolta? :D

Seuraavassa osassa tulee taas muutaman vuoden aikahyppy.
Aikahyppy suoraan Georgin teini-ikään!
Georg onkin melkoisen... haastava tapaus. :D

Kysymys: Miten perheen elämä jatkuu Gabriellan kuoleman jälkeen?