Osa 151 - Yksi yö kuin koko elämä

Hellurei ja hellät tunteet! :D
Mä olinkin tällä viikolla tosi ahkera ja osa valmistu jo tiistaina.
Päätin kuitenkin odottaa sunnuntaille, koska sunnuntaihan on Franksujen virallinen päivityspäivä. :D

Mulla ois yks kysymys liittyen Radolaan, joku fiksumpi vois vähän valottaa mulle:
Kun se sivu nyt siis tosiaan oli jonki aikaa pois ja on nyt uudelleen pystytetty, ni pitäiskö vanhojen tunnusten käydä siellä? Koska oon yrittäny päästä sinne mun tunnuksilla ja en pääse sisään. :P
Toivottavasti ihmiset nyt löytää tänne blogiin ilman, et ilmotan osista Radolassa.
Kun Franksuilla on tosiaan tuo yks tietty päivityspäivä, jonka pitäis olla jo tiedossa. :D
Oon tosi fiksu taas...

Semmonenkin ilmoitusasia, et jos haluat uusista osista erikseen ilmoituksen, niin voisitko ystävällisesti sanoa asiasta ja antaa osoitteen, johon uudesta osasta voi ilmoittaa.
Mä en oo nyt blogeihin osista ilmoitellu, kun mulla on vähän hämärän peitossa et keille tarvii ilmottaa ja keille ei. Pahoittelut siis jos oon pahoittanu teidän mielen kun en oo osista ilmotellu.

Tästä osasta sen verran, että se on hitusen normaalia pidempi.
Ja olin kans jo etukäteen vähän jännittäny et miten mä muuten tekstitän muistelukuvat?
No, se ongelma ratkeskin yllättävän helposti! Eli jännitin taas turhaan tapani mukaan. :D

Osassa on siis vähän muistelumeininkiä ja hippunen mystisyyttäkin.
Mukavia lukuhetkiä!

* * *


- - -

Georgin jälki-istuntoa käsiteltiin heti kun poika ja hänen isänsä olivat päässeet kotiin. Koko perhe kokoontui olohuoneeseen keskustelemaan.
"Sinä ja ystäväsi menitte tällä kertaa liian pitkälle", Gustave aloitti keskustelun.
"Aijaa", Georg mutisi vastaukseksi.

"Tämä on ihan turhaa", Felicia totesi vakavana ja lisäsi:
"Poika ei kuuntele muutenkaan."
"Mulla on nimikin", Georg tokaisi vuorostaan äidilleen.
"Lopettakaa molemmat ennenkuin aloitatte", Gustave korotti hieman ääntään ja vilkaisi nopeasti sekä vaimoonsa, että poikaansa.

"Sinun ystäväsi ovat sinulle aivan väärää seuraa, kuten aiemmin sanoinkin", mies jatkoi pitäen katseensa tiiviisti Georgissa, joka loikoili laiskasti sohvalla.
"Bullshit. Mun frendit on just oikeeta seuraa mulle", poika vastasi kyllästyneenä.
"Asioista voi olla montaa mieltä, huomaan", Gustave totesi pyöritellen silmiään.

Mies jatkoi:
"Joka tapauksessa, sinä olet arestissa tästä päivästä alkaen."
"Whatever. Te ette kumminkaa jaksa pitkää mun naamaa katella ni perutte arestin viimeistään ylihuomenna", Georg sanoi. Hänen vanhempansa vilkaisivat toisiaan.

Ei Georgia haitannut olla arestissa. Hänellä oli kuitenkin lupa mennä autotalliin soittamaan kitaraa, jos lupasi olla soittamatta kavereitaan mukaan.

Poika soitteli kitaraansa pitkälle iltaan saakka.
"Georg... Georg...", ääni alkoi yhtäkkiä. Hento kuiskaus kuului huonosti kitaransoiton aikana, joten Georg keskeytti soittamisen.
"Mitä hittoa?" poika kysyi itsekseen ääneen.

Aivan kuin ääni olisi kuulunut hänen päästään. Mutta ääni ei ollut hänen ja miksi hän olisi itseään kutsunut?
"Georg... Georg...", hento ääni toisteli pojan nimeä. Georg laski kitaran kädestään ja totesi:
"Okei... Tää alkaa olla karmivaa. Mua vissiin väsyttää niin, et kuvittelen ääniä. Meen kai sitten nukkumaan."
"GEORG!" ääni yhtäkkiä huusi, aivan kuin kieltääkseen Georgia lähtemästä.
"No mitä?" poika kysyi lähinnä vitsillä ja hänen niskavillansa nousivat pystyyn äänen vastatessa:
"Kalliolla."

Ääni oli todella outo ja pelottava, mutta uteliaisuus ajoi Georgin liikkeelle. Poika pinkoi autotallista ulos ja juoksi kohti heidän talonsa takana olevaa kalliota. Samaa kalliota, jolta Gabriella oli pudonnut.

Georg ei uskonut, että kalliolla olisi mitään. Mutta kun hän katsoi alas rannalle, johon Gabriella oli kuollut, poika yllättyi. Eihän tämä nyt voisi mitenkään olla mahdollista?
"Georg... Tule alas", ääni sanoi tällä kertaa ja nyt vasta Georg tajusi äänen kuuluvan tytölle.
"Gabriella? Mutta... Sinähän olet kuollut", hän sanoi ääni väristen.
"Tule alas", tytön ääni toisti.

"Ei tämä voi olla mahdollista... Gabriella oli pieni tyttö kuollessaan, mutta tuo mikälie on teini... Luultavasti sen ikäinen kuin mitä Gabriella olisi jos eläisi", poika mutisi tuijottaessaan alas. Tyttö seisoi aivan tasan siinä missä Gabriella oli maannut.
"Isoveli...", ääni sanoi ja huokaisi tuskissaan pienen tauon jälkeen:
"Tule alas. Minä pyydän."

"Ei tämä voi olla todellista... Vai voiko?" Georg kysyi itseltään ja lähti juoksemaan. Hän unohti arestinsa täysin, tai ei ainakaan välittänyt siitä. Tämä asia piti selvittää välttämättä.

Rannalle oli mahdotonta laskeutua jyrkkää kalliota myöten, joten Georgin oli kierrettävä pitkä matka ympäri. Poika vain juoksi ja toivoi, että Gabriella todellakin olisi rannalla.

Lopulta päästyään rannalle Georg oli aivan puhki.
"Ei enää pitkä matka", hän puuskutti ja pakotti itsensä juoksemaan vielä hitusen nopeammin.

Ohitettuaan suuret kivet Georg hidasti vauhtiaan. Tyttö istui nyt hiekalla aivan veden rajalla.
"Huh, hän on vielä täällä", poika huokaisi hengästyneenä.

Hän astui tärisevin jaloin pari askelta. Sitten hän pysähtyi hetkeksi ja alkoi tosissaan miettiä mitä oli tekemässä. Tuntui jotenkin hassulta, että hän oli kuullut päänsä sisällä ääniä, jotka olivat käskeneet hänet tänne. Ja tuo outo tyttö, joka vaikutti kuitenkin niin kovin tutulta...

Yhtäkkiä Georgin silmissä alkoi sumeta. Hän epäili sen johtuvan raskaasta fyysisestä suorituksesta, joten hän ei huolestunut. Poika räpäytti silmiään, jotta näkökenttä paranisi ennalleen.

Ei auttanut. Sumeneminen tuntui vain pahenevan ja yhtäkkiä poika tunsi vihlaisevan kivun päässään. Hän äännähti tuskissaan ja otti askeleen eteenpäin, mutta tuntui kuin hänet olisi hidastettu tai jotain. Georg räpäytti silmiään uudestaan.

Tällä kertaa näkökenttä palasi normaaliksi ja tyttö valkoisessa mekossa oli hävinnyt. Tämän tilalle hiekalle istumaan oli ilmestynyt pojalle paljon tutumpi tyttö. Oliko Aada istunut tuossa koko ajan?

Georg lähestyi tyttöä varovasti ja tarpeeksi lähelle päästyään avasi suunsa:
"Tuota... Moi Aada. Ootko sä istunu tässä kauankin?"
Aada säpsähti hieman ja vilkaisi pojan suuntaan, kääntäen katseensa kuitenkin nopeasti pois.

"Hei miksi sä itket?" Georg kysyi huolestuneena ja istui hiekalle tytön viereen kysymättä lupaa.
"Tänään oli minun syntymäpäiväni", Aada vastasi ja lisäsi:
"Vihaan syntymäpäivääni! Haluaisin vain jäädä peiton alle piiloon koko päiväksi, mutta kouluun oli pakko mennä... Ja illalla minulle tuli kotona outo tunne."
"Miksi ihmeessä et sanonut koulussa mitään siitä, että sinulla olisi syntymäpäivä? Mikä siinä on niin kauheaa? Ja... Millainen tunne sinulle tuli?" poika kyseli ja katsoi tyttöä, joka tuijotteli apaattisena meriveden pientä lainehdintaa.
"Että minun pitää tulla tänne ja nähdä meri", tämä vastasi hitaasti. Molemmat olivat hetken hiljaa.

Lopulta Aada avasi suunsa ja alkoi kertoa:

"Kun minä olin pieni tyttö, minä rakastin syntymäpäivääni. Koska syntymäpäivääni edeltävänä iltana isoveljeni Henry päästi minut nukkumaan viereensä. Hänen kanssaan oli niin turvallista nukkua, ei tarvinnut pelätä mörköjä."

"Ja aamulla syntymäpäivänäni se joka heräsi ensin sai kutitella toisen hereille. Sen jälkeen me vain hulluttelimme, yleensä se hulluttelu tarkoitti tyynysotaa. Voi miten äiti vihasi meidän tyynysotia! Niitä tyynyntäytteinä olevia höyheniä sai kerätä joka paikasta."

"Veljesi kuulostaa mukavalta tyypiltä", Georg kommentoi. Aada nyökkäsi ja niiskaisi.
"Hän oli maailman paras isoveli", hän sanoi hiljaa ja jatkoi pienen tauon jälkeen tarinaansa:

"Henry rakasti merta. Me asuimme Isla Paradisossa pienellä saarella ja Henryllä oli tapana purjelautailla saaremme ympäri. Minäkin olisin halunnut, mutta olin liian pieni. Joten minä jouduin vain katselemaan."

"Me kävimme tietenkin myös paljon uimassa. Olen aina rakastanut uimista, vedessä jotenkin tunnun olevani elementissäni. Henry tietenkin tykkäsi myös uimisesta, mutta purjelautailu oli kuitenkin enemmän hänen juttunsa."

"Me uimme lähes joka aamu ja kun äiti huusi meitä syömään, me otimme juoksukilpailun rannalta sisälle. Minä voitin lähes joka kerta, mutta Henry varmasti hidasteli tahallaan ja antoi minun voittaa."

"Aina kun olin kipeänä, Henry oli surullinen. Hän kävi uskollisesti aina välillä vilkaisemassa minua ja toivoi minun paranevan pian, että pääsisin uimaan hänen kanssaan."

"Puhut veljestäsi menneessä aikamuodossa. Onko hän kuollut?" Georg kysyi ja Aada nyökkäsi.
"Otan osaa", poika sanoi sitten nopeasti ja tyttö väläytti nopean hymyn.
"Kiitos...", hän kiitti itkuisella äänellä ja pyyhki kyyneleet poskiltaan kämmenellään. Molemmat olivat jälleen hetken hiljaa, kunnes Georg kysyi:
"Haluatko kertoa siitä?"
Aada nyökkäsi ja alkoi kertoa:

"Se alkoi aivan yllättäen. Henry alkoi pyörtyillä ihan yhtäkkiä ja lopulta kävi ilmi, että hänellä oli aggressiivinen aivosyöpä. Mitään ei ollut tehtävissä. Tunsin itseni niin mitättömäksi, kun en voinut tehdä muuta kuin katsoa vierestä kun veljeni hiipui pois. Muistan vain istuneeni hänen sängyllään ja valvoneeni kokonaisia öitä katsellen häntä."

"Joten minä olin tietenkin paikalla sinä aamuyönä, kun Henry vetäisi henkeä viimeisen kerran ja sen jälkeen hän vain oli. Huone oli niin kovin hiljainen, koska minäkään en uskaltanut hengittää hetkeen."

"Henryn kuolema oli kuin maa olisi vedetty jalkojeni alta. En voinut uskoa, että veljeni oli poissa ja en näkisi häntä lainelautansa kanssa enää ikinä. Muistan katselleeni merelle sumuisina aamuina ja toivoneeni, että Henry ilmestyisi sumusta lainelautansa kanssa. Mutta hän ei ikinä tullut, vaikka minä odotin vuosia. Lopulta vanhempani päättivät, että meidän on parempi muuttaa muualle. Ja niin me sitten tulimme tänne... Ihanaa, että täälläkin on kuitenkin meri lähellä. Kun olen lähellä merta, tuntuu kuin Henrykin olisi lähellä."

"Teillä on ollut hyvät välit veljesi kanssa. Riitelittekö te ikinä?" Georg kysyi Aadalta, joka yllättäen ei itkenytkään enää.
"Tietenkin... Mutta todella harvoin", tyttö vastasi.
"Mä ja mun pikkusisko Gabriella emme oikein muuta tehneetkään. En oikein tiedä miksi, kai mä sitten olin salaa mustasukkainen ja en tuntenut saavani tarpeeksi huomiota. Toki meillä oli oikeasti tosi hyviäkin hetkiä", poika kertoi.
"Mitä? En tiennyt, että sinulla on sisko", Aada ihmetteli ja katsoi surullisen näköistä poikaa.
"Mulla OLI sisko", Georg huokaisi ja kertoi Gabriellan kohtalosta. Aada kuunteli vuorostaan vaisuna ja pojan lopetettua hän totesi:
"Miten kamalaa... Sinusta on tuntunut varmaan ihan hirveältä."
"Lievästi sanottuna. Mutta kuten sanoin, mulla ja Gabriellalla oli hyviäkin hetkiä", Georg sanoi ja alkoi kertoa:

"Mekin tykkäsimme tyynysodasta. Gabriella saattoi joskus yöllä hiipiä huoneeseeni ja vetää minut sängystä työntäen samalla tyynyn kouraani. Vanhempamme nukkuivat omassa huoneessa eivätkä tienneet yhtään mitään."

"Meillä oli aina vähän erimielisyyksiä, joten tyynysota oli mitä parhain tapa ratkoa riitoja. Se joka voitti tyynysodan oli myös oikeassa ja häviäjä oli väärässä. Niin meillä ratkottiin asioita."

"Gabriella tietenkin väsähti aina jossakin vaiheessa ja kömpi mun sänkyyn nukkumaan. Mun sänky oli tosi pieni, mut niin oltiin mekin. Mä sitten kömmin aina jalkopäähän nukkumaan."

"Toisinaan mä saatoin jäädä vielä hetkeksi valvomaan. Mä vaan istuin sängyn jalkopäässä, katselin nukkuvaa Gabriellaa ja kuuntelin sen tasaista hengitystä. Outoa miten yleensä mun oli tosi vaikea sietää sitä ipanaa, mut nukkuessaan se oli tosi herttainen."

"Niinä hetkinä mä tunsin itteni jopa ylpeeks, et Gabriella oli just mun pikkusisko. Vaikka meillä oli riitaisat välit, oli se loppujen lopuks hyvä tyyppi. Mä arvostan vielä tänäkin päivänä sitä miten se osas pitää päänsä, eikä helpolla muuttanut mieltään... Vaikka tietysti silloin joskus se jääräpäisyys ärsytti."

Kun Georg lopetti tarinansa, Aada laski yllättäen päänsä pojan olkapäätä vasten.
"Minä en tietenkään teitä aikanaan yhdessä nähnyt, mutta en minä sinun tarinasi perusteella sanoisi teidän välejänne huonoiksi. Minulla ja Henryllä oli äärimmäisen rakastavat välit, koska me molemmat olimme lempeitä. Sinä ja Gabriella olette selvästi molemmat olleet varsin kiivaita luonteiltanne, mikä on varmasti näkynyt ja kuulunut", tyttö sanoi katsellessaan kaihoisasti merelle. Georg ei vastannut mitään.

Aada sulki silmänsä ja sanoi:
"Vaikka sinulla on kiivas luonne, sinullakin on lempeä puolesi. Se lempeä puoli on varmasti tullut esiin aina kun katselit nukkuvaa siskoasi. Niinä hetkinä isoveljen vaistosi ovat nostaneet päätään ja olet halunnut suojella siskoasi kaikelta pahalta."
"Ja sitten minä itse aiheutan hänelle pahaa", Georg sanoi lopulta hiljaa ja tunsi palan kurkussaan.
"Et tahallasi. Se oli hirveä vahinko, jota selvästi kadut. Ja katumuksesi osoittaa minun mielestäni sitä, että sinä todellakin välitit siskostasi. Vaikka et sitä silloin myöntänytkään tai koskaan hänelle sanonut", tyttö vastasi.

Georg nousi nopeasti ylös ja Aada katsoi hänen peräänsä hieman hämillään. Poika kääntyi tyttöön selin, joka ponkaisi nopeasti pystyyn ja tarttui poikaa käsivarresta.
"Miten sä voit puhua mulle noin ymmärtäväisesti, kun mä en sitä todellakaan ansaitse. Mä tapoin mun pikkusiskon, mä oon paha sim", Georg sanoi ja ojensi kätensä irroittaakseen Aadan otteen käsivarrestaan.
"Sinä jos kuka ansaitset ymmärrystä! Georg, sinä olit vain pieni poika etkä tarkoittanut tappaa siskoasi! Sinä vain suutuit ja tönäisit siskoasi. Oli vahinko, että hän putosi kalliolta alas. Sinä et ole paha, minä tiedän sen", tyttö väitti vastaan.
"Miten voit olla niin varma? Etkö sinä juuri tänään moittinut minua koulun sotkemisesta? Aada, minä teen pahoja asioita", poika vastusteli, mutta Aada piti päänsä ja pakotti pojan kääntymään ympäri.

"Sinä vain luulet olevasi paha. Joten teet pahoja asioita, koska luulet pahuuden olevan ainut osa elämääsi", tyttö sanoi ja suuteli Georgia. Se oli pojan ensisuudelma, eikä hän voinut uskoa voivansa kokea mitään niin ihanaa. Hän ei uskonut, että hän ansaitsisi kokea mitään niin ihanaa.

Georg ja Aada lähtivät kävelemään rannalta toisiaan vasten painautuen.
"Totta puhuen minä epäilin heti Tarun varoituksia sinusta kun tulit juttelemaan minulle silloin luokassa. Näin sinun katseestasi heti, että olet vain väärinymmärretty", tyttö sanoi.
"Miksi sitten kieltäydyit tarjouksestani ja poistuit paikalta niin vihaisena?" poika ihmetteli ja tyttö vastasi ilkikurinen ilme kasvoillaan:
"Etkö muka tiennyt, että tyttöjen pitää esittää aina vähän vaikeasti tavoiteltavaa?"
Molemmat nauroivat eivätkä huomanneet, että heitä tarkkailtiin.
"Ole hyvä, Georg. Ja muuten... Sinäkin olet hyvä tyyppi, olet tärkeä", ääni Georgin päässä sanoi.

"Häh?" Georg ihmetteli ja kääntyi katsomaan taakseen. Tyttö valkoisessa mekossa vain seisoi ja katsoi heidän peräänsä.
"Mitä?" Aadakin ihmetteli, kun poika alkoi yhtäkkiä hidastella.

"Tuota... Kuulitko jotain?" poika kysyi ja tyttö pudisteli päätään. Samaan aikaan tyttö valkoisessa mekossaan katosi.

"Ei sitten mitään...", Georg sanoi ja vilkuili vielä pari kertaa taakseen.

"Kiitos Gabriella. Mulla on sua ikävä", poika ajatteli ja toivoi siskonsa kuulevan sen missä ikinä olikaan.

Kun yössä yksin vaeltaa
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea
Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Kun hetken vain sut pitää saan
Ja unohtaa 

Ikuisuus, yksi huokaus vain
Yksi yö kuin koko elämä
Tuoksussasi keväät tuhannet
Ei etäisyys, ei vuodetkaan
Ei mikään meitä erota
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea

* * *

EXTRA:

Niin Gabriella  tosiaan on mulla pelissä oikeasti elossa ja se on siis nyt teininä. Teitä kuitenki kiinnostaa tietää miltä se näyttää, niin otin teille extrakuvaks lähemmän kuvan. :D Gabriellan rooli tällä hetkellä on Georgin ns. suojelusenkeli tai jotain :)

Aada on tosi nätti, vaan eipä sen isovelikään ole pahalta näyttänyt. :D

* * *

Jeeeee 
(Fiksu kommentointi 5/5)

Tossa kohtaa mis Georgin näkökenttä sumeni, ni mä OLIN SUMENTANU noita kuvia vähän. 
Miks blogger ei näytä sitä sumennusta noissa kuvissa? KRÄÄÄH GRRR ÄRR..!

Tässä osassa nyt siis vähän valotettiin Aadan taustoja.
Mun mielestä oli jotenki söpö(?) ajatus, et Georg on isoveli joka on menettäny pikkusiskonsa ja Aada pikkusisko joka on menettäny isoveljensä. Ne siis vähän niinku täydentää toisiaan. :D

Ja tätä osaa kuvatessa mä mietin, et mä näytin Georgin ja Gabriellan suhteesta enimmäkseen vaa sitä vihapuolta, vaikka mun päässä niiden suhde oli semmonen viha-rakkaus.
Joten päätin sit näyttää sitä rakkauspuoltakin, mikä jäi sillo aikanaan vähän varjoon. :)

Gabriellaa tullaan kenties ehkä näkemään vielä jossain vaiheessa..? ;)
Ken tietää, mut Barbie ei.
Lol, ehkä mä lopetan nyt nää loppulöpinät ku vitsit alkaa mennä tolle tasolle.

Osa 150 - Rikos ja rangaistus

Moikka taas!
Vähän jännitti, et saanko osan valmiiks mut tänä aamuna kirjotin loppuun ni hyvin ehti vielä. :D
Oon tosiaan nyt tällä viikolla ollu ihan kunnolla kipee, et sen takia en oo oikee pystyny kirjottaa.
Ei oo oikein ajatus kulkenu.. :D

Mut mä en höpöttele tämän enempää tällä kertaa :)

* * *


- - -

Puheensorina tavoitti ystävysten korvat heti koulun etuovella.
"Ei epäilystäkään, et mikä on tän aamun kuumin puheenaihe", VJ tokaisi kavereilleen, jotka nyökkäsivät vastaukseksi.

"Kuka on voinut tehdä jotain näin typerää?" kuului yhden pojan kysymys. Kaverukset hidastivat portaissa vauhtia ja kuuntelivat hetken poikakolmikon keskustelua.
"En tiedä, mutta toivon hänen jäävän pian kiinni", toinen poika vastasi, johon kolmas lisäsi:
"Tai he, mikäli heitä oli useampi kuin yksi."
"Ugh, mun broidi ja sen kaverit on nii olevinaan hienoja simejä", Liisa puuskahti inhoten, sillä huomasi yhden pojista olevan hänen isoveljensä.

Nelikko nousi portaat ylös toiseen kerrokseen, jossa myöskin ihmeteltiin yön aikana ilmestyneitä graffitteja.
"Meinaakohan ne siivota nää graffitit?" Georg kysyi.
"Varmaan... Mut kukakohan onneton ne joutuu pesemään?" VJ vastasi esittäen seuraavan kysymyksen.
"Varmaa jälki-istuntoon jäävät... Haha, luuserit", Liisa nauroi vastaukseksi.

Myös Aada, Kalle ja Taru ihmettelivät graffittia, joka oli maalattu kirjaston ikkunaan.
"Mä en oo ikinä ymmärtäny mitä hienoa graffiteissa muka on", Kalle tokaisi vakavana.
"Niinpä. Miks niitä pitää sotkee joka paikkaan?" Aada vastasi vaisusti. Taru ei sanonut mitään, pudisteli vain päätään.
"Näiden putsaaminen tulee koululle kalliiksi. Voidaan sanoa luokkaretkille hyvästit", hän lopulta huokaisi.

"Näiden graffittien tekijä tai tekijät joutaisi erottaa koulusta", Aada totesi ja sai takanaan kävelevän Georgin kääntämään päätään.
"Ovatko näiden sotkujen tekijät mielestäsi tästä koulusta?" Taru ihmetteli.
"Varmasti ovat", Kalle vastasi Aadan puolesta ja jatkoi:
"Tämän takana täytyy olla samat tekijät kuin sen sammakkoepisodin aiheuttajat."
"Silloinhan...", punapäinen tyttö aloitti, mutta keskeytti lauseensa ja vilkaisi ohi kulkevaa nelikkoa.

Georg ystävineen käveli tutulle paikalle, jossa he yleensä seisoskelivat tunteja odotellessa.
"Ei heillä ole mitään todisteita meitä vastaan", Tarun, Aadan ja Kallen keskustelun kuullut Liisa sanoi ja jatkoi:
"Eihän?"
"Ei minkäänlaisia. Heidän syytöksensä perustuvat puhtaaseen epäilykseen, ei faktoihin", VJ rauhoitteli tyttöä.
"Aika pirun hyvää epäilyä", Georg totesi.
"Taru on varmaan periny meidän mutsin mahtavat epäilytaidot. Mutsi näkee yleensä heti jos oon tehny jotakin... Kuulemma elehdin kuin syyllinen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan", Apollo sanoi päätään pudistellen.

"Mut eihän vahvakaan epäily riitä. Pitää olla todisteita", Georg järkeili ja jatkoi:
"Ja niitä niillä ei ole."
"Eli mä hermoilen ihan turhaan?" Liisa kysyi ja vihreä poika naurahti vastaukseksi:
"Jep."

"Ja sitten jos ne alkaa kuulustella oppilaita, ni ootte ku ette tietäis mitään", VJ ohjeisti.
"Ja pysykää rauhallisina", Apollo lisäsi.

Samaan aikaan opettajien työhuoneessa käytiin palaveria, jossa Gustavekin oli mukana. Mies istui mietteissään ja rehtorin selostuksen puuroituivat epämääräiseksi puheensorinaksi.

Gustaven lisäksi rehtorin juttusilla oli koulun vahtimestari, joka selitti hirmuisesti koulun turvallisuudesta tai enemmänkin sen puuttumisesta.
"Lukot ovat reistailleet jo jonkin aikaa. Olen tehnyt kaikkeni korjatakseni vian, mutta nähtävästi vika ei ole korjattavissa. Pitäisi hankkia samantien uudet lukot koko taloon", vahtimestarina työskentelevä Lauri Ukkola totesi.
"Tiedän... Lukkojen vaihtaminen on vain niin kovin kallis urakka", Tori Kimura vastasi verkkaisesti.

"Entä jos vaihdattaisimme aluksi vain ulko-ovien lukot? Silloin tänne ei pääsisi murtautumaan yöaikaan", herra Ukkola ehdotti.
"Olisihan se halvempaa... Mutta kyllä meidän olisi parempi saada ensin syyllisen kiinni ja vastuuseen teostaan. Vai mitä mieltä olette, herra Frankenberg?" rehtori yllättäen puhutteli Gustavea ja herätti tämän ajatuksistaan.
"Tuota... Mitä?" mies kysyi hieman hämillään.

"Eikö sinustakin olisi tässä tilanteessa parempi saada ensin syyllisen kiinni?" Tori toisti kysymyksensä. Gustave yskähti hieman hermostuneena ja nyökkäsi hitaasti.
"Heidät saadaan kyllä kiinni... Olen nimittäin melko varma syyllisistä", mies huokaisi lopulta.
"Todellako?" nainen kysyi ja nojautui hieman eteenpäin kiinnostuneena:
"Ole hyvä ja kerro meille."

"VJ Alvi, Liisa Bunch, Apollo Härmälä ja...", Gustave alkoi latelemaan nimiä ja piti pienen tauon ennenkuin jatkoi:
"Ja Georg Frankenberg."
"Sinun poikasiko? Voi helvetti, otan osaa", vahtimestari Ukkola pahoitteli.
"Oletko varma?" Tori Kimura kysyi pahoitteleva ilme kasvoillaan ja Gustave nyökkäsi.
"Heillä on bänditila meidän autotallissa ja he ovat koristelleet seinät graffitein... Ja tänä aamuna löysin laukullisen spraymaaleja poikani huoneesta", mies selitti.

"Ei tuo vielä välttämättä todista mitään. Sehän voi olla vain sattumaa", Lauri sanoi.
"Olen samaa mieltä herra Ukkolan kanssa, mutta... Valitettavasti olen samaa mieltä myös herra Frankenbergin kanssa. Poikasi ja ystäväsi vaikuttavat syyllisiltä", nainen totesi työpöytänsä takaa ja lisäsi:
"He ovat vandaaleita. En ollut täysin varma aiemmin, mutta näin kolme nuorta juoksevan taloltani pois sen jälkeen, kun seinät oli sotkettu graffitein. Koska oli hämärää, en voinut olla täysin varma, mutta kolmikko muistutti kieltämättä VJ Alvia, Liisa Bunchia ja Georg Frankenbergia."
"Heitä täytyy ainakin kuulustella", herra Ukkola sanoi ja kaksi muuta aikuista nyökkäsivät.
"Minä voin etsiä heidät ja tuoda vaikka heti tänne", Gustave lupautui.

Gustave nousi toiseen kerrokseen, jossa tiesi poikansa viettävän eniten aikaa.
"Mitä minä olen tehnyt väärin? Mistä minua oikein rangaistaan..?" mies kyseli ajatuksissaan.

"Miksi poikani ei voi olla yhtä kunnollinen kuin serkkunsa? Filippalla ja Saulilla ei ole varmaan koskaan ollut mitään ongelmia Kallen kanssa", Gustave jatkoi ajatteluaan nähdessään vaimonsa siskonpojan.

Lopulta mies oli kävellyt käytävän päähän poikansa ja tämän ystävien luokse.
"Rehtorilla olisi teille asiaa", hän ilmoitti suoraan nuorille ja lisäsi:
"Ei vastaväitteitä."

"Onko jokin ongelmana, herra Frankenberg?" VJ kysyi mahdollisimman rennosti.
"Se selviää sitten opettajien huoneessa, tulkaahan nyt", Gustave vastasi ja viittoi nuoret mukaansa. Nämä vilkaisivat nopeasti toisiaan ennenkuin lähtivät miehen perässä opettajien työhuoneeseen.

"Mukavaa, että pääsitte tulemaan näin nopeasti", rehtori aloitti.
"Ei meille annettu muitakaan vaihtoehtoja", Liisa vastasi ja otti tuolissa rennomman asennon.
"Menen suoraan asiaan", rehtori sanoi välittämättä mitä tyttö sanoi ja jatkoi:
"Koulumme käytäviä on viime yönä sotkettu, kuten kaikki ovat varmasti huomanneet."
"Me emme liity siihen mitenkään", Apollo puolustautui ensimmäisenä.
"Olemme aivan yhtä poissa tolaltamme kuin kaikki muutkin. Kuka on voinut tehdä jotain näin hirveää kauniille koulullemme?" Liisa kysyi surkea ilme kasvoillaan.

"Minä toivoinkin, että te tietäisitte vastauksen siihen kysymykseen", rehtori Kimura totesi ja katsoi jokaista nuorta kerrallaan hetken tutkivasti.
"Sori, ei tiedetä", VJ vastasi nopeasti kädet puuskassa. Pojan vastaus ei uponnut Tori Kimuraan:
"Kuten ette varmaan tiedä sitäkään, miksi aivan teidän näköisenne nuoret sotkivat taloni seinät viime viikolla?"

Naisen esittämä kysymys hermostutti nuoret ja nämä vilkaisivat nopeasti toistensa suuntaan.
"Meillä on syytä epäillä teitä. Yhdeltä teistä on löytynyt spraymaaleja, teidät on tunnistettu poliisiasemalla ja minulle on luotettavasta lähteestä tullut tieto graffittiharrastuksestanne", rehtori jatkoi vakavana. Huoneen ovella seisova Gustave peitti kasvonsa hermostuneena kädellään.
"Voidaanko me hetki neuvotella neljästään?" Georg kysyi rehtorilta ja tämä nyökkäsi vastaukseksi.

Nuoret kuiskivat hetken keskenään, kunnes kääntyivät katsomaan rehtoria.
"Jos tunnustamme, mikä on rangaistus?" Liisa kysyi.
"Jälki-istunto, jonka suoritatte siivoamalla sotkunne", Tori Kimura vastasi ja lisäsi:
"Ja tietenkin varoitus."
Gustave laski katseensa ja raapi hiuksiaan. Tunnustaisivatko nuoret?
"Hyvä on", VJ huokaisi ja Gustaven kauhuksi Georg lausui tunnustuksen:
"Me teimme sen."
"Hienoa, että pääsimme yhteisymmärrykseen. Herra Frankenberg, olisitko ystävällinen ja valvoisit jälki-istuntoa tänään?" rehtori Kimura kysyi kääntäen huomion ovella seisoneeseen mieheen.
"Tuota... Kyllähän minä voin", Gustave vastasi hieman hämillään tilanteesta, joka tuntui niin kovin epätodelliselta.

Iltapäivällä jälki-istuntoa suorittamaan jäävät nuoret kävivät Gustaven johdolla hakemassa ämpäreihin vettä ja saippuaa, kun muut nuoret lähtivät kotiin.
"Mun vanhemmat niin tappaa mut tästä hyvästä", Liisa totesi hangatessaan graffittia seinästä.

"Minä niin arvasin, että te olitte tämän takana", Taru totesi isoveljelleen, joka hankasi isoa graffittia seinästä.
"Olkaa hiljaa ja painukaa kotiin", Apollo vastasi ärsyyntyneenä.
"Juu, me tästä lähdemmekin. Äiti varmasti riemastuu, kun kerron tästä sinun uusimmasta jälki-istunnostasi", nuorempi Härmälä sanoi ja naurahti.
"Pitäkäähän hauskaa", Kallekin avasi lopulta suunsa.

Georg oli saanut tehtäväkseen pestä  graffitit kirjaston ikkunoista.
"Miten musta tuntuu, et tää ei lähde tästä ikinä?" poika ajatteli hieman epätoivoisena, kun maali ei tuntunut irtoavan millään.

"Toivottavasti sinä ja ystäväsi alatte pian ymmärtää, että toisten omaisuutta ei saa sotkea", Aadan ääni kuului yllättäen Georgin takaa. Poika säpsähti ja pudotti pesusienen kädestään, jonka hän nopeasti kumartui poiminaan.
"Tu-tuota...", Georg takelteli suoristautuessaan takaisin ylös pesusieni kädessään ja vilkaisi tytön suuntaan.

Poika jatkoi graffitin pyyhkimistä ja yllättäen se alkoikin puhdistua. Hymy nousi Georgin kasvoille.
"Tajuatko miten noloa tämä on isällesi? Hän on sentään täällä töissä", Aada jatkoi saarnaansa vakavalla äänellä ja lisäsi:
"Mitä jos hän olisi saanut potkut tästä hyvästä? Etkö osaa yhtään ajatella muita kuin itseäsi?" 

"Tule Aada, jätetään nämä kriminaalit lusimaan rangaistustaan", Tarun ääni yhtäkkiä kuului.
"Selvä. En olisi halunnutkaan katsella tätä touhua enää yhtään pidempään", Aada vastasi ja lähti ystäviensä mukana pois.

Hymy oli hyytynyt Georgin kasvoilta. Aada oli oikeastaan puhunut ihan totta. Mutta sitten Georg tajusi jotain, mikä sai aikaan kummallisen tunteen hänen rinnassaan:
"Aada puhui minulle! Hän jäi koululle tuntien jälkeen ja saarnasi juuri minulle! Hän siis välittää minusta, niinhän?

* * *

Mä en muistanu ton townien nimee, jonka valitsin vahtimestariks. :D
Joten hyvin luovasti hänen nimensä on L. Ukkola ;) lol

Kipeenä ollessa on ollu sekin hyöty, et oon ehtiny pelata enemmän.
Joten oon saanu kuvattua osia eteenpäin (mikä on ihme, kun ajatus ei oo tosiaan oikein kulkenu)

Mut siinä kaikki tällä viikolla.
Peukut pystyyn ja toivotaan, et saan ens viikollakin osan valmiiks ajoissa. :D

Kysymys: Onko Aadalla oikeasti tunteita Georgia kohtaan?