Osa 243 - Viimeinen henkäys

No niin, moi taas!
Hetken näytti siltä, että osa jää tältä viikolta välistä.
Mutta sitten jotenkin eilen lauantaina sain kirjotettua tän kerralla kokonaan. :D
Ei voi kyllä sanoa, että olis inspiraatiopuuska ollut, kirjoittaminen tökki jatkuvasti. :S

MUTTA.
Pääasiahan on kuitenkin se, että osa valmistui ajoissa.
Vähän jännittää millaisen vastaanoton tää osa saa.. :P

Mukavia lukuhetkiä! :)

* * *


- - -

Oli hieman tavallista viileämpi ja harmaampi iltapäivä. Kristalli oli juuri lähtenyt ajelemaan vesiskootterilla lähistölle saatuaan lopulta luvan isältään pitkän turvallisuussaarnan jälkeen. Joonas itse istui rakkaansa viereen sohvalle ja kaksikko katseli yhdessä puutarhakanavaa.

Koska ilma oli hieman viileähkö, merellä ei olisi tänään paljon liikennettä. Kristalli sai kaikessa rauhassa pistää kaasun pohjaan ja kaahailla saarien välissä. Tyttöä viileys ei haitannut, sillä hän oli niin onnellinen päästyään "turvalliselta kotisaarelta" edes hetkeksi pois.

Mutta kuka olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että eristyksissä oleva saari ei olisikaan turvallinen? Entä kuka olisi arvata, että Kristalli olikin saarelta lähtiessään paremmassa turvassa kuin vanhempansa?
Saaren rantaan nimittäin rantautui vene ja sen kyydistä nousi kolme miestä. Yksi miehistä kulki kahden aseistautuneen edellä ja johdatti nämä takaovelle, joka ei ollut edes lukossa.

Olohuoneesta kuului televisio ja kahden sohvalla istuvan miehen välinen hyväntuulinen keskustelu puutarhanhoidosta. Kummallakaan heistä ei ollut aavistustakaan, että sohvan taakse hiipi kolme miestä ja pian kumpaakin osoitettiin aseella. Kolmikko seurasi hetken tilannetta jopa hieman huvittuneina, kunnes joukkoa johtanut mies totesi siirappisella äänellä:
"No, mutta! Kylläpä täällä onkin herttainen tunnelma! Puutarhaohjelmiakos täällä katsellaan kaikessa rauhassa?"

Televisio sammui ja miehet ponkaisivat pystyyn.
"Kädet ylös!" Joonasta aseella osoittava mies käski ja Joonas totteli.
"Mitä tämä tarkoittaa?" Obgu kysyi ja kietoi kätensä ympärilleen peloissaan. Vanhus näytti hetken hämmentyneeltä.

"Ai, sitä osataankin puhua ja vielä ihan oikealla kielellä?" Aatos sanoi, kun pääsi yli yllätyksestä:
"Olisit voinut avata suusi jo aiemmin, kun tutkimme sinua. Mistä puheenollen... Eiköhän mennä takaisin tiedekeskukseen? Ennenkuin kehenkään sattuu..."
"Aatos, ei sinun tarvitse tehdä tätä! Ei sinun tarvitse satuttaa Obgua, hän...", Joonas avasi suunsa.

"HILJAA!" vanhuksen huuto keskeytti Joonaksen. Aatoksen rauhallinen olemus oli tiessään ja mies oli pelkkää raivoa puhuessaan:
"Tajuatko Virtanen... Jos se edes on oikea nimesi... Tajuatko mitä tempauksesi sai aikaan?! Meillä piti olla käsissämme sensaatiomaista tietoa. Sellaista, mitä kukaan muu ei ollut vielä pystynyt hankkimaan! Kaikki se maine, kunnia ja raha... Kaikki poissa, koska sinä menit varastamaan tutkimuskohteemme!"
"Mutta kun Obgu on elävä ja ajatteleva olento! Meidän veroisemme! Ette te voi tappaa ketään sellaista vain maineen ja rahan takia!" Joonas vastusti:
"Kaiken tuon tutkimuksen olisi voinut tehdä satuttamatta!"
"Vaiti! No niin... Tule tänne, muukalainen. Tai tämä herttainen poikaystäväsi saa kuulan kalloonsa", Aatos käski, eikä kuunnellut Joonasta lainkaan.

Obgu käveli aseen osoittamana hitaasti kädet ylhäällä Aatoksen vierelle.
"Polvillesi!" Joonasta aseella osoittava mies käski uudelleen eikä Joonas voinut edelleenkään muuta, kuin totella.
"Te teette suuren virheen", Joonas sanoi vielä ääni hieman järkytyksestä väristen. Mutta Aatos ei reagoinut enää mihinkään, mitä polvilleen alistettu mies sanoi.

Obgu kääntyi katsomaan vielä kerran Joonasta. Miehet katsoivat toisiaan surullisina.
"Joonas... Minä olen... Pahoillani", Obgu sanoi ja lisäsi:
"Rakastan sinua."
"Minäkin sinua. Tämä ei ole sinun syytäsi", Joonas vastasi ja yritti olla itkemättä. Aatos alkoi nauramaan ja sanoi:
"Kuinka herttaista!"
Asemiehetkin nauroivat.

Joonas sulki hetkeksi silmänsä, veti syvään henkeä ja avasi sitten silmänsä uudestaan sanoessaan:
"Minä aion tehdä kaikkeni..."
"Älä!" Obgu keskeytti avopuolisonsa:
"Pysy turvassa. Älä tule hakemaan minua."
Miehet tuijottivat toisiaan ja Joonas ymmärsi, että sanat olivat tarkoitettu hänen lisäkseen myös Kristalle.

Kyyneleet alkoivat valua Joonaksen poskia myöten. Miksi hän ei saanut rakastaa? Miksi hän ei saanut olla onnellinen?
"Miten löysitte meidät?" Joonas kysyi kyynelehtien.
"Olit ensimmäinen epäiltymme, kun huomasimme koehenkilön kadonneen. Olit uusi työntekijä ja kuulemani mukaan kyselit epäilyttävän paljon. Löytämisesi ei ollutkaan yhtä helppoa. Nopeasti kävi ilmi, että antamasi nimi oli väärä ja kaikki tiedot väärennettyjä", Aatos kertoi ja jatkoi pienen tauon jälkeen ilkeä hymy kasvoillaan:
"Mutta sattumalta kaupassa asioidessani kuulin työntekijöiden puhuvan keskenään erakkona asuvasta asiakkaasta, jonka luokse jonkun pitäisi taas lähteä viemään tämän tilaamat ostokset. Palkkaamani vakooja kävi kopioimassa kaupasta osoitetiedot ja pian selvitimme asiakkaan henkilötiedot myöskin vääriksi. Laskimme yksi plus yksi ja tulos on tämä."

"Mutta puhe saa riittää. Me tästä lähdemmekin, sillä meillä on töitä tehtävänä", vanhus sanoi sitten ja sanoi sitten asemiehiin katsoen:
"Tiedätte mitä tehdä."
Laukaus. Toinen.
"EI!"

Iltapäivä alkoi hämärtyä illaksi. Kristalli vilkaisi vesiskootterinsa bensamittaria ja tajusi ajelleensa sen melkein tyhjäksi.
"Pitää kai kääntyä kotiin... Täytyy muistaa tankata tämä ensi kertaa varten", tyttö ajatteli ja käänsi vesiskootterin kotia kohti.

"Toivottavasti isä ei suutu, kun olin näin kauan", hän ajatteli lähestyessään kotia:
"Ruokakin on jo varmaan kohta valmista. Mitähän  Obgu on tehnyt tänään?"

Kristalli pysäytti vesiskootterin nähdessään jotain kummallista.
"Tuo vene... Se lähti meidän rannasta", tyttö ajatteli ihmeissään ja yritti saada selvää ketä veneessä istui:
"Onko tuo Obgu? Mutta... Ketä nuo muut ovat?"

Kristalli katsoi, kuinka vene katosi horisonttiin. Hänellä oli kummallinen tunne siitä, että jotakin pahaa on tapahtunut. Yhtäkkiä hämmennyt vaihtui pakokauhuun ja huoleen:
"Isä!"

Tyttö kaasutti vesiskootterinsa rantaan, ponkaisi laiturille ja ryntäsi kohti ovea.
"Isä?! Isä?!" hän kutsui isäänsä huolestuneella äänellä.

Sisällä Kristalli ei aluksi nähnyt mitään omituista. Mutta astuessaan sisemmälle, hän näki jalat ja lopulta tajusi isänsä makaavan lattialla.
"ISÄ!" tyttö huusi ja ryntäsi Joonaksen vierelle.

Sitten hän huomasi kaiken sen veren, jonka keskellä Joonas makasi. Tärisevin käsin Kristalli nosti isänsä kättä hieman ja kokeili pulssia. Pulssi löytyi, mutta se oli kovin heikko.
"Isä! Isä, kuuletko sinä!" tyttö huusi ja nosti isänsä syliinsä.

"Kri...sse...", Joonaksen ääni oli heikko ja koriseva. Kyyneleet virtasivat nyt myös Kristallin kasvoilla tytön kysellessä:
"Mitä tapahtui? Missä Obgu on?"
"Hän... Hänet haettiin takaisin...", Joonas vastasi, yskäisi verta ja jatkoi:
"Et saa mennä pelastamaan häntä... Obgu kielsi... Pyysi pysymään turvassa."
"Mutta..!" tyttö vastusteli. Hänen isänsä raotti silmiään ja katse oli aneleva.
"Minä olen pahoillani, että olen rajoittanut sinua. Luulin pitäväni sinut turvassa... Loppujen lopuksi olit paremmassa turvassa, kun et ollut kotona", Joonas sanoi ja jatkoi:
"Sinä et voi jäädä tänne. He saattavat palata."
"Mutta isä! Jonkun on hoidettava sinut kuntoon!" Kristalli vastasi itkien.
"Krisse... Minä olen mennyttä, näet sen itsekin. En tule selviämään tästä", hänen isänsä sanoi ja yski taas.

"Sinun täytyy nyt kuunnella tarkasti", Joonas sanoi sitten ja osoitti tärisevällä kädellään kirjahyllyn suuntaan:
"Sukukirja on keskihyllyllä. Reppuni on huoneessani, samoin muistitikku. Muistitikulla on sinua käsittelevä raporttini... Se ei saa joutua vääriin käsiin, kuten ei sukukirjakaan. Pakkaa ne reppuun ja älä unohda ottaa vaatteita ja ruokaa mukaasi."
"Isä... En minä voi jättää sinua", tyttö itki.
"Sinun täytyy! Minä... Minulla ei ole enää paljon aikaa... Sinun täytyy olla rohkea...", hänen isänsä sanoi äänellä, joka hiipui kokoajan:
"Olet suurin saavutukseni... Rakkain aarteeni."

Sen jälkeen Joonas sulki silmänsä, veti syvään henkeä ja vaikeni.
"Isä? Isä!" Kristalli kutsui isäänsä, puristi tätä rintaansa vasten ja itki. Lopulta tyttö laski isänsä maahan ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän vain itki ja tärisi.

Päästettyään kaiken ulos Kristalli rauhoittui hieman ja nousi seisomaan. Hän katseli hetken kuollutta isäänsä ja pidätteli itkua.

Sitten Kristalli tajusi, että hän hukkasi kallista aikaa voivottelemassa isänsä kurjaa kohtaloa ja juoksi kirjahyllyn luokse. Mitä jos laukaukset ovat kuuluneet toiselle saarelle ja poliisit olivat tulossa? Tai mitä jos tiedekeskuksesta joku tulisi penkomaan paikkoja?

Kristalli nappasi keskihyllyltä sukukirjan ja puristi sitä tiukasti kädessään. Hän ajatteli kaikkia niitä sukulaisia, joita Joonaksen kuolema tulisi koskettamaan. Jos he edes saisivat tietää.

Kristalli ravisti päätään ja juoksi yläkertaan hakemaan isänsä reppua ja muistitikkua. Hän ryntäsi isänsä huoneeseen ja pidätteli itkuaan. Huone tuoksui isältä. Täällä oli kaikki hänen henkilökohtaiset tavaransa.

Tyttö kokosi itsensä ja suuntasi isänsä vaatekomerolle, jossa tiesi tämän säilyttävän muistitikkua piilossa. Myös reppu löytyi nopeasti. Reppua etsiessään Kristalli löysi isänsä vanhan hupparin, jota tämä ei tosin ollut pitänyt päällään enää vuosiin. Tyttö pakkasi paidan reppuun muistoksi isästään ja olisihan tuosta lämpimästä paidasta varmaan hyötyäkin.

Sitten Kristalli suuntasi ulos huoneestaan ja juoksi kohti omaa huonettaan. Hän nappaisi matkaansa vain jotkin housut ja pari paitaa.

Huoneen ovella tyttö muisti rakkaan kilpikonnansa Ragnarin. Sitä Kristalli ei voisi ottaa mukaansa, vaikka halusi. Hetken pohdittuaan tyttö päätti, että vapauttaisi lemmikkinsä puutarhaan. Sieltä Ragnar löytäisi ruokaa ja varmaan jatkaisi matkaansa merelle.

Saatuaan kaiken valmiiksi yläkerrassa, Kristalli palasi alakertaan. Hän pysähtyi portaiden juurelle ja katseli vielä hetken hiljalleen kalpenevaa isäänsä. Tyttö tutki katseellaan isänsä kasvoja ja yritti painaa jokaisen yksityiskohdan mieleensä.

Ilta oli pimentynyt yöksi, kun Kristalli oli valmis katoamaan. Hän jätti valot päälle, jotta talossa näyttäisi olevan silti elämää. Ragnarin tyttö laski puutarhaan salaattien vierelle, hyvästeli sen ja juoksi sitten hakemaan bensaa. Kristalli yritti tankata vesiskootterinsa mahdollisimman nopeasti ja lähti sitten matkaan.

* * *

EXTRA:

Ei kovin vakuuttava pyssymies. :D

"I'm surrounded by idiots..." 

* * *

Nöyy, rip Joonas D:

Tän osan lavastaminen oli TAAS mun omia henk.koht. kokeiluja.
Kun mulle tuli inspiraatio tästä käänteestä, niin eniten mua jännitti just tän lavastaminen.
Et miten se onnistuu ja miltä se näyttää.
Mut loppujen lopuks se meni aika hyvin, vai mitä? :D

Ja inspiraatio tuli tästä kappaleesta:
Linkki on siis kappaleeseen. Suosittelen kuuntelemaan.
Tää kappale on tällä hetkellä yks mun suosikkeja. :)

Seuraavasta osasta alkaakin sitten uusi aikakausi.
Nähdään minne Kristalli on päätynyt ja miten se pärjäilee.

Kysymystä en taaskaan keksi.
Joten lopettelen osan ja löpinät tällä kertaa tähän.

Yritän saada seuraavan osan ensi sunnuntaiksi valmiiksi.
Mutta jos jostain syystä en saa valmiiksi, niin infoan asiasta cboxissa.

Sormet ja varpaat ristiin!
Moimoi! :)